Nainen antoi kaikille tyttärilleen saman etunimen kuin hänellä itsellään
Mitä tulee lasten nimeämiseen, niin monet haluavat antaa lapselleen erikoisen nimen.
Lapsen nimen päättäminen ei ole yleensä kovin helppoa eikä sitä kannata tehdä hetken mielijohteesta. Vanhempien pitää päästä nimessä myös yhteisymmärrykseen. Kaikille lapsilleen ei voi antaa samaa nimeä, vaikka nimi olisikin hyvin mieluisa. Vai voiko sittenkin?
Näin on mahdollista antaa kaikille lapsille sama nimi
Kolmen lapsen äiti, Donna-Marie Parry, on kertonut, kuinka hän on nimennyt kaikki kolme tytärtään samalla nimellä. Hänen aviomiehensä Mitchell on myös suostunut tähän erikoiseen tapaan antaa heidän lapsillensa nimen. Kyseessä on etunimi, mutta ne eivät ole täysin samoja, vaan niissä kaikissa on käytetty nimeä ”Marie”, joka esiintyy myös äidin nimessä.
Parin vanhin tytär on nimeltään Ava-Marie. Kolme vuotta nuoremmat kaksostyttäret ovat nimeltään Isla-Marie ja Florence-Marie.
Parilta on kysytty mm. ovatko heiltä nimet loppuneet kesken. Kyse on kuitenkin siitä, että tämä nimi yhdistää heitä ja he voivat olla siitä ylpeitä. Tällainen nimeäminen on yleistä Latinalaisessa Amerikassa.
Donna-Marie on pahoillaan, että hänen miehensä ei saa nimetä poikaa samalla tyylillä kuin he ovat nimenneet kaikki tyttärensä, koska pari ei aio enää hankkia lisää lapsia. Mutta heillä on koira nimeltään John, joka on myös Mitchellin toinen nimi.
Lähde: Mirror
- 6 lausetta, jotka paljastavat, että annat muiden kohdella itseäsi miten sattuu
- Näistä 11 asiasta tunnistat hyvän isän
- Nuohooja voi kääntyä oveltasi takaisin – syynä ongelma, jota moni ei ota vakavasti
- Jopa puolet sairastaa tietämättään – vakava sairaus ei aluksi oireile lainkaan
- Lapsuudenkodeissa oli mitä kummallisimpia sääntöjä – näitä 8 tapaa ei lapsena edes ihmetelty