Näillä pienillä virheillä teet kahvistasi epäterveellisen – kannattaa varoa jos juo kahvia päivittäin
Kahvi on monelle välttämättömyys aamun aloituksessa ja iltapäivällä on ihana juoda kahvi vaikkapa pullan ohessa. Mitä useammin juot kahvia, sitä tärkeämpää sinun kuitenkin on kiinnittää huomiota seuraaviin asioihin, jotka tekevät kahvistasi epäterveellisen.
Tutkimukset ovat todenneet, että kun juot tietyn määrän kahvia säännöllisesti, on sillä positiivia vaikutuksia terveyteesi. Kahvissa on nimittäin antioksidantteja ja muita ravintoaineita, jotka voivat muun muassa vähentää laskea kehon tulehdustiloja, pienentää Parkinsonin taudin riskiä, suojata maksaasi, vahvistaa dna:tasi, ja pienentää peräsuolisyövän riskiä.
Sillä on kuitenkin paljon merkitystä, millaisena kahvisi juot. Hyvin tärkeässä roolissa on maito. Varsinkin jos tykkäät juoda maitokahveja, olisi sinun tärkeää miettiä, millaista maitoa käytät. Jos juot päivittäin lattea ja cappuccinoa, saat melkoisesti ylimääräisiä kaloreita, jos käytät kahvissasi aina täysmaitoa tai baristamaitoja. Kokeile sen sijaan rasvatonta maitoa tai vaikkapa mantelimaitoa.
Jos puolestaan käytät mielessäsi kahvissa sokeria, sekin on runsaassa käytössä huono asia, sillä se aiheuttaa kehossa tulehdusta, lisää painoa ja aiheuttaa hampaiden reikiintymistä. Muista, että kahvin muokkaaminen jälkiruoaksi kermavaahdon, jäätelön sekä erilaistan kastikkeiden kera on syytä toteuttaa vain harvoin. Kyseessä nimittäin ei enää silloin ole kahvi, vaan todellinen herkkupommi. Asiantuntija kertoo, että kastikkeilla, kermavaahdolla ja erilaisilla siirapeilla koristeltu kahvi saattaa sisältää jopa yli 500 kaloria!
Vaikka kahvi itsessään onkin maltillisissa määrissä juotuna terveellistä, liian rasvainen maito, sokeri, makeutusaineet ja erilaiset makeat lisukkeet pilaavat sen positiiviset vaikutukset.
Jaa artikkeli myös kahvia juoville ystävillesi!
Lähde: Health Digest
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Täytitkö 40? Nämä muutokset voivat tulla vähitellen vastaan
- Älä luovu näistä 12 asiasta varsinkaan parisuhteen vuoksi
- 10 syytä, joiden vuoksi moni avioliitto päättyy eroon
- Näitä 6 asiaa ei kannata tehdä juuri ennen seksiä – yksi kohta yllättää
- 7 asiaa, joita et naisystävänä saisi laiminlyödä
- Kesä koettelee monen parisuhdetta – tämä ongelma toistuu vastaanotoilla
- 15 asiaa, joita lapsettomat naiset toivovat, ettei heidän tarvitsisi selittää
- 10 asiaa, jotka kannattaa tehdä päivittäin, jos haluat painon putoavan
- Uskallatko vastata rehellisesti? Nämä kysymykset voivat paljastaa ongelman, jonka moni yrittää sivuuttaa
- 14 asiaa, jotka tekevät deittailusta välillä todella raskasta
- Miehet ovat tästä yllättävän yksimielisiä – nämä asiat saavat kiinnostuksen lopahtamaan
- Pettääkö kumppanisi? Näihin merkkeihin moni havahtuu aivan liian myöhään
- Tämä piirre vetää miehiä puoleensa kuin magneetti – ”seksikkäintä ikinä”
- 10 asiaa, joiden sanomista kannattaa harkita kahdesti parisuhteessa
- Oletko erityisherkkä? Katso, kuinka moni näistä 10 merkistä osuu sinuun
- Kuivaatko pyykit sisällä? Tämä voi lisätä yllättävää terveysriskiä
- Haluatko exäsi takaisin? 10 neuvoa ennen kuin otat yhteyttä
- Nämä 10 virhettä voivat pilata suhteen heti alkuunsa – älä tee niitä uuden poikaystävän edessä
- Pesetkö hiukset yleensä iltaisin? Tätä tapaa kannattaa harkita uudelleen
- Tarkista, ettet julkaise näitä tietoja sosiaalisessa mediassa