Näihin yllättäviin piirteisiin miehet ihastuivat naisissa vielä 50 vuotta sitten
Näitä kauneusihanteet ovat muuttuneet aikojen kuluessa hyvin eri suuntaan.
Kauneusihanteet ovat muuttuneet vuosien ja vuosikymmenten aikana nopeasti ja usein hyvin perusteellisesti. Naisten omien mielipiteiden lisäksi myös miesten maku on muuttunut: se mistä innostuttiin vielä 50 vuotta sitten innostaa harvempia nykyisin.
Millaisista asioista miehet sitten innostuivat naisissa ennen?
- Todella androgyynit naiset
Seitsemänkymmentäluvulla muotiin nousivat todella androgyynit naiset, ja samalla myös androgyynit miehet. Perinteinen naisellisuus ei siis ollut pinnalla, ja miehet syttyivät hyvin epänaisellisista naisista. Nykyisin kauneusihanne on liukunut takaisin naisellisempaan tyyliin. - Iso rako etuhampaiden välissä
Malli Lauren Hutton teki leveää rakoa etuhampaiden välissä tunnetuksi, vaikka häntä aluksi painostettiinkin peittämään rako piiloon. Miehet kuitenkin syttyivät hampaiden välissä olevasta raosta ja Huttonkin alkoi esitellä ylpeämmin hampaidensa kauneusvirhettä tehden näin tilaa myös muille malleille, jotka jollain tapaa poikkesivat klassisesta kauneusihanteesta. Nykyisinkin hampaiden välillä näkyvää rakoa näkee ajoittain, mutta se ei silti ole varsinainen kauneusihanne. - Ohuet huulet
Nykyisin moni nainen haaveilee pulleista huulista, ja moni maksaakin maltaita käydessään ottamassa erilaisia täytteitä ja botoxia huuliinsa. Onkin vaikeaa kuvitella, että 70-luvulla miehet syttyivät hyvin ohuista huulista, jotka olivat silloinen kauneusihanne. Pulleiden huulten aika koitti 80-luvun lopulla, ja sama ihanne jatkuu edelleen. - Tupakoivat naiset
Seitsemänkymmentäluvulla tupakointia mainostettiin feminismiin tukeutuen, ja tupakoinnista tulikin ei pelkästään suosittavaa, vaan myös äärimmäisen seksikästä Naiset polttivatkin osittain juuri siksi, että se oli miesten mielestä viehättävää. Nykyisin aika harva nainen onneksi polttaisi sen vuoksi, eikä kovin moni mieskään enää syttyisi siitä, että kumppani tupakoisi. Onneksi! - Äärimmäisen laihat naiset
Kuusikymmentäluvun loppuun saakka miehet olivat ihannoineet naisellisen kurvikkaita naisia, joilla oli tiimalasivartalo ja niin sanotusti kunnolla lihaa luiden päällä. Vuosikymmenen lopulla julkisuuteen kuitenkin ponnahti Twiggy, kuuluisa malli, joka oli aikaisempaan ihanteeseen verrattuna kuin luuta ja nahkaa, ilman naisellisia muotoja. Tästä tulikin pitkäksi aikaa uusi kauneusihanne, ja moni nainen sairastui syömishäiriöön ja alkoi väärinkäyttää silloisia laihdutuslääkkeitä. Nykyisin hoikkuus on edelleen muodissa, mutta suurin osa miehistä syttyy silti naisellisista muodoista, ja kurvikkuus onkin ollut jo pitkään miesten mieleen.
Onkin todella positiivista, että osa ihanteista on muuttunut! Muun muassa tupakoinnin ihannoinnille voimme vilkuttaa mielellämme hyvästiksi!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Health Digest
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jos sinulla on siniset silmät, pukeudu ensisijaisesti näihin väreihin
- Tällainen hellyydenosoitus saa helposti koiran tuntemaan olonsa epämukavaksi
- Kolmen päivän juomakuuri saa vatsan nopeasti litteämmäksi
- Outo oire jalassa voi kertoa vakavasta sairaudesta – näitä merkkejä ei pidä sivuuttaa
- Tutkimus yhdistää tämän arkisen juoman parempaan erektioon
- Suomalaiset häpeävät usein tätä kehonosaa ja laiminlyövät sen hoidon
- Tutkimus paljastaa iljettävän tavan, johon sekä miehet että naiset syyllistyvät
- Erityisesti naisten suosima suihkutuote saa ihotautilääkäriltä kritiikkiä
- Vain perheen esikoinen ymmärtää nämä tilanteet täysin
- Hammaslääkäri nostaa esiin suositun hyvinvointitrendin riskit
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tyvisolusyöpä kehittyy hitaasti ja salakavalasti – tällainen muutos iholla kannattaa tutkituttaa
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa
- 5 asiaa, joita mies tekee vain, jos on oikeasti rakastunut
- Kuinka monet treffit ennen seksiä? Kysely paljastaa yleisimmän vastauksen
- Jätä nämä vähemmälle – ihosi voi alkaa voida paremmin nopeasti
- Haaveiletko vauvasta? Tutkijoiden mukaan tämä voi lisätä todennäköisyyttä tulla raskaaksi
- Käytätkö sähköhammasharjaa? Tämä ällöttävä asia jää monelta huomaamatta