Näiden 5 neuvon avulla pidätte parisuhteestanne huolta, kun olette saaneet lapsen

Lapsen tulo muuttaa parisuhdetta, mutta näillä vinkeillä voitte pitää parisuhteenne kunnossa.
Lapsen saaminen muuttaa epäilyksettä jokaista parisuhdetta. Pariskunnan yhteiseksi tehtäväksi on tullut parisuhteen ylläpitämisen lisäksi uudesta pienestä ihmisestä huolehtiminen, ja tämä ei ole mikään helppo tehtävä.
Vaikka lapsi olisikin toivottu, kuormittaa lapsi silti suhdetta. Vanhemmat kärsivät yleensä univajeesta, yhteistä kahdenkeskistä aikaa on vaikeaa löytää, ja seksielämälle on vaikeaa löytää aikaa, energiaa ja paikkaa.
Usein voikin käydä niin, että parisuhde kärsii lapsen tulosta, ja saattaa pikkulapsiajan rasituksen aikana loppua.
Parisuhteeseen panostamiseen kannattaakin varata suunnitelmallisesti aikaa ja energiaa, sillä harva parisuhde selviää pikkulapsiajasta, ellei parisuhdetta aseta välillä ykkössijalle.
Seuraavien neuvojen avulla parisuhteenne kestää pikkulapsiajan paremmin, ja suhteenne voi hyvin.
- Omaa aikaa
Antakaa toisillenne omia vapaa-aikoja, jolloin toinen voi mennä vaikkapa salille, tavata ystäviä tai vaikkapa mennä vain rauhassa kävelylle tai päiväunille. Pariskunnan yhteinen aika on tärkeää, mutta niin on myös jokaisen oma aika. - Kommunikaatio
Huolehtikaa siitä, että vaikka kuinka väsyttäisi, puhutte päivittäin asioista, kysytte toisiltanne kuulumisia ja puhutte asioista, jotka vaivaavat tai harmittavat. - Yhteinen iltarutiini
Kun lapset ovat menneet nukkumaan, varatkaa itsellenne pariskuntana yhteinen iltahetki, jolloin teette yhdessä jotain rentouttavaa ja mukavaa. Antakaa vaikkapa toisillenne pieni hierontahetki, kysykää, miten toisen päivä meni, tai pitäkää vaikkapa yhteinen tee- ja herkkuhetki hyvän sarjan parissa. - Deitit
Muistakaa aina, että olette paitsi vanhempia, myös pariskunta. Järjestäkää välillä lapsenvahti vaikkapa edes pariksi tunniksi, minkä aikana voitte käydä yhdessä vaikkapa syömässä, elokuvissa tai rentouttavalla kävelyllä. - Tiimi
Muistakaa aina, että olette tiimi. Jos toinen teistä tarvitsee apua ja tukea, antakaa sitä toisillenne! Olkaa aina toisianne kohtaan armollisia ja ymmärtäväisiä.
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Wunderweib
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä