Musikaalinen koira ihastuttaa: Buddy Mercury soittaa pianoa ja laulaa – katso videot
Itseoppinut koira on omistajansa mukaan pieni virtuoosi.
Monet ovat kuulleet Freddie Mercurysta, Queen-yhtyeen ikonisesta edesmenneestä laulajasta, mutta Buddy Mercury ei välttämättä ole yhtä tuttu nimi. Myös Buddy on musikaalisesti lahjakas, levyttänyt artisti, mutta toisin kuin osittainen kaimansa, se ei ole ihminen.
Buddy on beagle, joka osaa soittaa pianoa ja laulaa – tai tassuttelee pianoa ja ulvoo, kuten jotkut sen musisointia voisivat kuvailla. Itseoppineen koiran osaamisesta on julkaistu videoita netissä ja Buddy on hurmannut ihmisten sydämet.
HuffPostin mukaan suloinen beagle asustaa Ronkonkomassa, Long Islandilla Yhdysvalloissa. Buddy on rescue-koira, jonka Wolfen perhe otti omakseen huhtikuussa 2016 ja nimesi sen Freddie Mercuryn mukaan, sillä hän on perheen lempiesiintyjä.
Omistajansa mukaan Buddy on pieni virtuoosi.
”Yritämme tehdä tästä hauskaa. Kun meillä on perhettä ja ystäviä syömässä, se joskus vain hyppää pianon ääreen. Se on pieni virtuoosi”, koiran omistava Laurie Wolfe kertoi.
Buddylla on myös omaa fanitavaraa myynnissä ja se on todella julkaissut albumin, jonka myynneistä puolet menevät löytöeläinkodeille.
”Haluamme auttaa useampia eläimiä tulemaan pelastetuksi. Meillä on rajallisesti tilaa omassa kodissamme. Emme voi tuoda niitä kaikkia tänne”, Wolfe sanoi.
Voit katsoa artikkelin yltä videon, jolla videon nimen mukaan Buddy tulkitsee oman versionsa Queenin Don’t Stop Me Now -kappaleesta. Lisää videoita löydät Buddyn YouTube-kanavalta, Instagramista tai Facebook-sivulta ja fanituotteita ja muuta tietoa sen kotisivuilta.
Lähde: HuffPost
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kuulet nämä lauseet vain, jos sinua arvostetaan aidosti
- Nämä ovat top 3 seksikkäintä horoskooppimerkkiä – kuuluuko omasi joukkoon?
- Yhden aistin heikkeneminen voi paljastaa kohonneen riskin sydänsairaudelle
- 7 pientä arjen tekoa, jotka vievät kohti kesäkuntoa – aloita jo tänään
- Mitä miehet kertovat naisista ystävilleen? Ensimmäinen kohta on yllättävän yleinen
- Näin kävellessäsi kehosi joutuu turhaan koetukselle – tämä virhe on yleinen
- Miehet kertovat rehellisesti: 18 naisten muotijuttua, joista he eivät pidä lainkaan
- Näistä merkeistä tiedät, että mies haluaisi vetää sinut syliinsä ja suudella
- 10 tapaa, joilla mies yrittää flirttailla (ja onnistuu lähinnä ärsyttämään)
- Haaveiletko kiinteämmästä pepusta? Näillä liikkeillä saat tuloksia kesään mennessä
- Miehet kertovat rehellisesti: 18 naisten muotijuttua, joista he eivät pidä lainkaan
- 7 tapaa, joilla mies paljastaa ihastuneensa sinuun – osa on söpöjä, osa suorastaan lapsellisia
- Haaveiletko kiinteämmästä pepusta? Näillä liikkeillä saat tuloksia kesään mennessä
- Mitä miehet kertovat naisista ystävilleen? Ensimmäinen kohta on yllättävän yleinen
- Tämä testi kertoo, oletko epäterveessä suhteessa – vastaa rehellisesti
- Jos teet tätä nukkuessasi, on aika hakeutua lääkäriin
- Miksi puolisot alkavat näyttää toisiltaan? Tätä et ehkä haluaisi kuulla
- Oman terveyden kanssa ei kannata leikkiä – 6 asiaa, joista lääkärille pitää kertoa totuus
- Kärsitkö kuivasta ihosta aina talvisin? Näillä keinoilla katkaisin ihottavan kierteen
- Nämä värit tekevät vaikutuksen miehiin – kokeile seuraavilla treffeillä