Astrologi paljasti, mitä tähdet ennustavat ystävyyssuhteillesi tälle vuodelle.

Ystävyyssuhteissa tapahtuu muutoksia joka vuosi: elämään tulee uusia ystäviä, yhteys vanhoihin kavereihin voi löytyä uudelleen, nykyiset ystävyyssuhteet vahvistuvat ja voimistuvat tai heistä etääntyy ja joihinkin välit saattavat katketa kokonaan.

Kuten muissakin ihmissuhteissa – ja elämässä ylipäänsä – ystävyyssuhteissakin on ylä- ja alamäkiä, mutta jos haluat varautua ja tietää, mitä on luvassa, suuntaa katse tähtiin. Popsugar laati ystävyyshoroskoopin vuodelle 2019 astrologi Skye Alexanderin kanssa ja ystävänpäivän kunniaksi suomensimme ennustukset alle.

Lue alta, mitä ystävyyssuhteissasi tapahtuu tänä vuonna!

Oinas

Oinas nauttii ystävyyssuhteista, joihin liittyy paljon aktiivisena olemista, huskuutta ja pelejä sekä seikkailua. Vuosi onkin lähtenyt käyntiin näillä asioilla ja paljolla muulla, kun Mars ja Uranus ovat olleet tähtimerkissäsi, Popsugar kertoo.

”Saatat kokea kuitenkin hieman konflikteja”, Alexander totesi.

”Positiivinen kontakti Jupiterilta (marraskuuhun asti) todennäköisesti laajentaa ystäväpiiriäsi – saatatte jopa hieman matkustella yhdessä tai saatat ystävystyä eri maasta kotoisin olevan kanssa, mutta Saturnus saattaa koetella yhtä tai usemapaa ihmissuhdettasi ja joudut päättämään, ketkä ovat todellisia ystäviäsi”, hän lisäsi.

Härkä

Härät ovat lojaaleja ja luotettavia, etsien pysyviä ja pitkäaikaisia ystävyyssuhteita sekä saattavat pysyä lapsuudenkavereidensa kanssa läheisenä läpi elämänsä.

”Tänä vuonna suotuisa kontakti Saturnuksen kanssa voi saada sinut löytämään jälleen vanhan ystävän tai vahvistamaan suhdettasi jonkun menneisyyteesi kuuluvan kanssa”, Alexander sanoi.

On kuitenkin syytä olla varovainen.

”Jännitteitä tai erimielisyyksiä voi nousta esiin helmikuun puolivälissä, maaliskuussa, heinäkuussa ja elokuun puolivälissä – onneksi olet yleensä melko rento, mutta Marsin ja Uranuksen stressaavat vaikutukset voivat testata kykyäsi joustaa ja olla avarakatseinen”, hän jatkoi.

Kaksoset

”Sosiaalisilla kaksosilla on yleensä paljon ystäviä ja tänä vuonna Jupiterin laajentava energia voi tuoda vielä enemmän ihmisiä verkostoosi – etenkin maaliskuussa, kesäkuussa ja syksyllä, kun Venus korostaa viehättävyyttäsi”, Alexander ennusti.

Koeta kuitenkin suosia laatua määrän sijaan. Kannattaa myös olla varovainen siinä, mitä päästät suustasi. Vaikka nautit ideoiden ja tiedon jakamisesta ja harvoin jäät sanattomaksi, ei juoruaminen tai valheiden levittäminen kannata maaliskuussa, heinäkuussa ja marraskuussa, kun Merkurius on taantunut, sillä se voi aiheuttaa väärinkäsityksiä.

Rapu

Popugarin mukaan rapu suojelee ystäviään ja suosii läheisiä, kannustavia ihmissuhteita, missä hän kokee olevansa emotionaalisesti turvassa.

”Tänä vuonna Saturnus voi tuoda haasteita ystäviesi kanssa, kenties johtaen välien viilentymiseen tai etääntymiseen”, Alexander varoitti.

Koeta olla pahoittamatta mieltäsi liian nopeasti ja pyri päästämään irti kaunoista. Alexanderin mukaan on myös mahdollista, että sinua pyydetään avuksi tai huolehtimaan ystävästä, joka on pulassa. Lisäksi Uranus voi tuoda elämääsi jonkun uuden tai muuttaa ystävyyttä positiivisella tavalla tämän vuoden aikana. Sosiaalisia tapahtumia kannattaa Alexanderin mukaan suunnitella huhtikuussa, heinäkuussa ja lokakuussa, kun Venus inspiroi iloisia kohtaamisia ja hauskuutta.

Leijona

Leijona vetää puoleensa ystäviä, jotka tuntevat vetoa hänen värikkääseen, ulospäin suuntautuneeseen persoonaansa ja hänet usein nähdään ryhmän johtajana tai tähtenä. Jupiterin tuomat ”hyvät vibat” voivat vain lisätä suosiotasi tänä vuonna ja tuoda vielä enemmän ihalijoita lähipiiriisi.

”Saturnus kuitenkin muistuttaa sinua siitä, ettet päästä tätä nousemaan hattuun – jaa valokeilasi. Elokuu on todennäköiseti kiireistä aikaa, kun Aurinko, Merkurius, Venus ja Mars ovat kaikki sinun tähtimerkissäsi – tämä voi olla hyvä aika lähteä lomamatkalle ystävien kanssa tai käydä vierailulla kauempana asuvan läheisen luona”, Alexander kertoi.

Neitsyt

Neitsyet tunnetaan syrjivästä luonnostaan ja he valitsevat ystävänsä tarkkaan. Tänä vuonna Jupiter kannustaa neitsyttä laajentamaan kontaktejaan ja olemaan sosiaalisempi.

”Saturnuksen suosiollinen vaikutus saattaa vahvistaa lojaaliuttasi ystäviäsi kohtaan – vuosi 2019 voi olla hyvä vuosi tehdä projekteja yhdessä tai osallistua bisneksiin liittyviin aktiviteetteihin ihmisten kanssa, kenestä pidät ja kehen luotat”, Alexander sanoi.

Vaikka sinulla onkin muutamia läheisiä ystäviä, saatat myös kohdata uusia työn kautta, joten pidä silmäsi auki.

Vaaka

Vaaka ystävystyy helposti ja nauttii kaikenlaisista sosiaalisista aktiviteeteista. Alexanderin mukaan Jupiterin positiivinen vaikutus tämän vuoden aikana voi synnyttää mahdollisuuksia laajentaa maailmaasi ja jakaa miellyttäviä tilanteita ystävien kanssa varsinkin kesäkuussa ja syyskuussa, kun hallitseva planeettasi Venus lähettää hyvää energiaa sinun suuntaan. Mutta on myös hieman ikävääkin edessä.

”Stressaavat kontaktit Saturnuksen ja Pluton kanssa voivat tuoda mukanaan testejä, jotka rajoittavat tai rasittavat ystävyyttä. Ehkä joku, josta välität, muuttaa pois tai ei voi viettää yhtä paljon aikaa kanssasi kuin haluaisit”, Alexander ennusti.

Työ tai muut vastuut voivat myös rajoittaa sitä, miten paljon voit olla sosiaalinen tänä vuonna.

Skorpioni

”Skorpionit pitävät yksityiselämäänsä arvossa ja päästävät vain muutamia lähelleen. Tänä vuonna suotuisa kontakti Saturnuksen kanssa vahvistaa sinun ja ystäviesi sidetä, mahdollistaen teidän voivan luottaa ja turvautua toisiinne vielä enemmän kuin yleensä”, Alexander kertoi.

Saatat myös saada yhteyden menneisyydestäsi tuttuu ihmiseen tai löytää uusia ystävyyksiä töiden kautta tämän vuoden aikana.

”Mars voi luoda stressiä tai konflikteja ystävän tai tutun kanssa maaliskuussa, heinäkuussa tai joulukuussa – koeta välttää sitä, että eroavaisuudet, mustasukkaisuus tai epäilykset pääsisivät lyömään railoa väliinne”, astrologi varoitti.

Jousimies

Hauskuutta ja seuraa rakastava jousimies nauttii siitä, kun pääsee eri paikkoihin, urheilee ja seikkailee ystäviensä kanssa. Tänä vuonna hallitseva planeettasi Jupiter kiihdyttää jo valmiiksi aktiivista sosiaalista elämääsi ja tuo mahdollisuuksia.

”Matkustaminen ystävien kanssa voisi olla edessä tänä vuonna myös, etenkin heinäkuussa ja elokuussa, kun Mars nostaa kierroksia vaellushalusi suhteen. Ongelmia voi kuitenkin nousta, jos annat hauskuuden häiritä työtä tai muita vatuita tai saatat tuhlata budjettisi matkoihin, juhlimiseen tai kalliisiin leluihin”, Alexander totesi.

Kauris

”Kauris arvostaa vakaita, pitkäaikaisia ystävyyssuhteita ja valitsee ystävänsä tarkoin – sinulla saattaa edelleen olla lapsuudesta tuttuja ystäviä, joita kohtaan olet todella lojaali”, Alexander sanoi.

Tänä vuonna Saturnus ja Pluto merkissäsi saattavat vaatia sinua arvioimaan ystävyyssuhdetta uudelleen tai panostamaan siihen enemmän. Saatat kokea rajoituksia tai erkaantumista ystävistä tai ottaa vastuuta yhteydenpidosta heihin.

”Suotuisa kontakti Uranuksen kanssa voi tuoda tiellesi uusia ihmisiä, kenties työn tai ryhmäaktiviteettien kautta ja he voivat olla melko erilaisia vanhoihin kavereihisi verrattuna”, astrologi lisäsi.

Vesimies

Vesimies on ystävyyssuhteiden merkki, joten ystävät ovat yhtä tärkeitä kuin rakastajat. Sinulla voi olla monenlaisia ystäviä ja saatat kuulua yhteen tai useampaan porukkaan, joissa jaetaan sinun kiinnostuksen kohteet.

”Tänä vuonna Jupiterin posiitivinen vaikutus todennäköisesti laajentaa yhteyksiäsi muihin ihmisiin, kenties matkustelun ansiosta – 2019 on hyvä vuosi lähteä reissuun kiertueporukan kanssa uuteen maahan, etenkin maaliskuussa tai marraskuussa”, Alexander sanoi.

Uranus voi muuttaa ihmissuhteita tai saatat nähdä jonkun uudessa valossa. Alexanderin mukaan kannattaa kuitenkin olla varovainen, etteivät vahvat mielipiteet aiheuta riitoja tai saa ystäviä tolaltaan, kun Mars luo polemiikkia maaliskuussa, heinäkuusa ja joulukuussa.

Kalat

”Hellä, mielikuvituksellinen kalat nauttii taiteilijoiden, muusikkojen ja muiden luovien tyyppien seurasta. Tarvitset ystäviä, jotka tukevat sinua, mutta toisinaan annat ihmisten, joista välität, käyttää sinua hyväksi – tätä voi tapahtua vuonna 2019, kun Neptunus merkissäsi lisää idealismiasi”, Alexander ennusti.

Tänä vuonna Jupiterin liiallinen ja laajentuva energia voi tuoda samalle radalle kanssasi ihmisiä, jotka eivät ole sinulle hyvästä, joten ole tarkkana.

”Suotuisa kontakti Saturnuksen kanssa kuitenkin voi auttaa sinua käyttämään tahdikkuutta ja pitämään pintasi”, astrologi totesi.

Miespuoliset ystävät voivat olla voimavara kesäkuussa, syyskuussa ja joulukuussa.

Lisää Nainen.comissa julkaistuja horoskooppimerkkeihin liittyviä juttuja löydät täältä.

Lähde: Popsugar

Kommentit

Kommenttia