Miksi olet mielestäsi hyvä vaimo? Ethän ajattele niin hyvien äitiominaisuuksiesi takia!
Sinun pitäisi äitinä huomioida se, että et ole hyvä vaimo äitiytesi, vaan täysin muiden syiden takia.
Naiset saattavat kertoa, kuinka hyviä vaimoja he ovat, vaikka kaikki syyt sille liittyvät siihen, kuinka he tekevät kaikkensa lastensa hyväksi. He voivat luulla, että he ovat hyviä vaimoja, koska he esimerkiksi:
- Tekevät lapsilleen ruokaa
- Vievät lapset harrastuksiin
- Hankkivat lapsille lahjoja heidän syntymäpäivilleen
- Antavat miehilleen omaa aikaa ja huolehtivat sen ajan lapsista
Kaikki nuo liittyvät lapsiin ja usein vain lasten hyvinvointiin. Niissä ei ole lainkaan kyse siitä, että tehdään jotain, jota hyvät vaimot tekevät. Tuossa listassa ei ole juurikaan sellaisia asioita, joita nainen ei tekisi myös silloin, jos hän olisi eronnut miehestään.
Mikä sitten tekee naisesta hyvän vaimon?
Suurin osa miehistä haluaa vaimoiltaan fyysistä läheisyyttä. Jokaisella parilla on oma rakkauskielensä, joiden käyttäminen lisää hyvänä vaimona olemista. Se voi tarkoittaa romanttisia sanoja, laatuaikaa yhdessä tai mikä tahansa parin rakkauskieleksi onkaan valikoitunut.
Monet naiset ovat avioeron kohdatessa järkyttyneitä, jos he eivät saa enää hoitaa 100 % lapsiinsa liittyviä asioita, vaikka he ensin luulivat, että niiden tekeminen teki heistä hyviä vaimoja. Sitä olisi ehkä kannattanut miettiä, kun oli vielä naimisissa.
Lähde: Your Tango
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Heitätkö urheiluvaatteet pyykkiin joka treenin jäkeen? Asiantuntija selventää, milloin se on oikeasti tarpeen
- Tämä moka jäätyneen tuulilasin kanssa voi maksaa tuhansia euroja
- Tiedät omaavasi vahvan moraalin, jos nämä tilanteet saavat olosi epämukavaksi
- Miksi juuri nämä koirat hurmaavat suomalaiset – 10 suosituinta rotua paljastavat, millaista seuraa me oikeasti kaipaamme
- Jos lemmikit ovat meille kuin perheenjäseniä, miksi suurin osa omistajista laiminlyö tämän asian?
- Yhä useampi elää kulissien takana – tunnista merkit ja puutu ajoissa peliin
- Millainen matto sopii lemmikkieläinperheeseen? Saatat yllättyä!
- Nämä 5 tapaa paljastavat ihmisen, joka kokee olevansa muita parempi
- Jos mies ei saa naista tuntemaan tätä, suhde ei kanna pitkälle
- Jos pidät näistä asioista edelleen kiinni, tämäkään vuosi tuskin tuo lisää onnellisuutta
- Vanhemmat voivat olla ylpeitä kasvatuksestaan, jos lapsi omaksuu nämä 11 tapaa
- Jos mies ei saa naista tuntemaan tätä, suhde ei kanna pitkälle
- Tästä syystä alushousut kannattaa jättää pukematta – jopa keskellä talvea
- Sydänkirurgi vannoo tämän aamurutiinin nimeen – voi muuttaa koko elämän suunnan
- Tunnistatko nämä 10 piirrettä? Ne ovat yleisiä kaikkein onnettomimmilla ihmisillä
- Nämä 5 tapaa paljastavat ihmisen, joka kokee olevansa muita parempi
- Tämä moka jäätyneen tuulilasin kanssa voi maksaa tuhansia euroja
- Miksi juuri nämä koirat hurmaavat suomalaiset – 10 suosituinta rotua paljastavat, millaista seuraa me oikeasti kaipaamme
- 11 tapaa, joilla älykkäät ihmiset osoittavat älykkyytensä sanomatta sanaakaan
- Mummo neuvoi laittamaan sukkahousut pakkaseen – kuulosti hölmöltä, mutta toimi