Mies kokeili miltä tuntuu olla raskaana – huomasi pian, että on eräs syy, miksei se ei onnistu yhtä päivää pidempään
Se on taas kerran todettu, kuinka miehet eivät kykenisi niin rankkaan suoritukseen kuin moni meistä naisista.
Kyseessä on tietysti raskaus, jonka läpikäyminen ei ole suurelle osalle naisista kovin helppoa. Mutta niin naiset siitä yleensä vain selviävät. Miehetkin voivat kokeilla erilaisilla keinoilla, miltä raskaana olo tuntuu. Mies nimeltään Maitland Hanley halusi testata sitä osaa raskaudesta, jolloin maha on jo todella suuri ja painava.
Ilman pahoinvointia, hormonimyrskyjä, outoja ruokahaluja ja monia muita ikäviä oireita, Maitland huomasi pian, että hän ei tule pääsemään tuona testauspäivänä edes sängystä ylös. Hänen mahansa päällä oli suuri vesimeloni, joka oli kiinnitetty häneen tuorekelmulla. Samoin oli tehty hänen rintansa kohdalle kahdella pienemmällä vesimelonilla, koska myös rinnat kasvavat raskauden aikana.
Kun vesimelonit olivat paikoillaan, oli Maitlandin aika nousta sängystä ylös. Tämä tilanne videoitiin. Videossa nähdään, kuinka ylösnouseminen näyttäisi ensin onnistuvan, mutta jääkin vain yritykseksi. Hän toteaa, että tuollaisen painolastin kanssa hän ei pääse sängystä ylös.
Maitland on kokeillut samaa myös muissa arjessa esiintyvissä tilanteissa, kuten kylvyssä ja autossa olemista sekä kenkien laitossa, jotka nekin ovat olleet hänelle, ainakin videoiden perusteella, liian raskaita kokemuksia.
Näet tämän ja muut Maitlandin raskauskokeiluvideot täältä.
Lähde: Mirror
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Pettääkö kumppanisi? Näihin merkkeihin moni havahtuu aivan liian myöhään
- Kuivaatko pyykit sisällä? Tämä voi lisätä yllättävää terveysriskiä
- Naiset yllättyvät kerta toisensa jälkeen – 9 asiaa, jotka miehet näkevät aivan eri tavalla
- Miehet ovat tästä yllättävän yksimielisiä – nämä asiat saavat kiinnostuksen lopahtamaan
- Millainen mökkipersoona olet? Tämä lista saa monet nauramaan ja nyökyttelemään
- Nämä kesäiset asiat kiihottavat yllättävän monia – märät vaatteet ovat vain yksi niistä
- Oletko jatkuvasti pahalla tuulella? Syy voi löytyä näistä 6 asiasta
- Näitä seksiin liittyviä kysymyksiä ei kannata hävetä – tässä 10 tärkeää aihetta
- Tikku sormessa? Tällä niksillä saat sen helpommin pois
- Kostea ilta ilman karmeaa kankkusta? 7 vinkkiä festareille
- Keittiöstä löytyy tehokas aine homeen poistoon – mutta kannattaako sitä käyttää?
- Tutkimus paljastaa, mikä saa miehet ja naiset harrastamaan seksiä – yksi tekijä yhdistää lähes kaikkia
- Kivuton patti nivusessa tai kaulalla? Tämän oireen vuoksi kannattaa hakeutua lääkäriin
- Oletko erityisherkkä? Katso, kuinka moni näistä 10 merkistä osuu sinuun
- Mitä seksifantasiasi kertoo sinusta? Asiantuntija avaa yleisimmät haaveet
- Odottamaton syy voi pysäyttää käsimatkatavarat turvatarkastuksessa – näin vältät viivästyksen
- Mikä naisten välisessä seksissä viehättää? Naiset kertovat rehellisesti fantasioistaan
- Milloin on aika päästää koirasta irti? Eläinlääkäri listaa tärkeimmät merkit
- Jos haluat lyhentää kuukautisten kestoa, ota käyttöösi nämä keinot
- 11 kotikonstia hyttysenpistojen kutinaan – vanhat konstit eivät ole unohtuneet