Mene nukkumaan tähän aikaan, jos et halua herätä kesken yöunien
Monet toivoisivat tietävänsä paremmin, kuinka paljon yön aikana olisi hyvä nukkua.
Olo voi tuntua väsyneeltä pitkin päivää, jos unta ei ole saanut riittävästi. Riittävä unikaan ei aina riitä, vaan silläkin on merkitystä mihin aikaan on mennyt illalla nukkumaan. Kun menee nukkumaan aamuherätysaikaan perustuvaan oikeaan aikaan, herää aamulla juuri oikealla hetkellä eikä väsytä.
Oikea unimäärä liittyy unijaksoihin
Monissa uutisissa on kerrottu aiemmin minimi- ja maksimituntumääristä, joiden väliin yöunien määrä pitäisi osua. Tässä on nyt tarkempi keino saada nukuttua juuri oikea määrä tai siis, että herää oikealla hetkellä. Se perustuu laskuriin, jolla lasketaan unijaksojen mukaisen aika, milloin pitäisi mennä nukkumaan, kun tietää tarkan ajan, milloin aamulla pitää herätä.
Unijaksoilla tarkoitetaan syklejä, joihin nukkuminen jakaantuu. Jos herää aamulla kesken syklin, tuntee olonsa väsyneeksi, vaikka olisikin nukkunut suuren tuntimäärän. Jotta ei heräisi kesken syklin ja aamulla pitää herätä kello 7, on oikea hetki mennä nukkumaan kello 21.46 tai klo 23.16. Jos tuntuu, että nuo ovat liian aikaisia nukkumaanmenoaikoja, myös kello 00.46 tai 2.16 voivat toimia. Unilaskurin mukaan ihmisellä kestää noin 14 minuuttia nukahtamiseen, joten sängyssä ei tarvitse olla juuri noihin aikoihin.
Tässä hyvä aika mennä nukkumaan, jos herätys on kello 6 tai 8
Jos aamuherätys on kello 6, sopivia aikoja mennä nukkumaan ovat kello 20.46, 22.16 tai jopa 23.46 tai jos on kunnon iltavirkku, niin kello 01.16 voi myös käydä.
Kello 8 herääjille sopivia nukkumaanmenoaikoja ovat 22.46, 00.16, 1.46 tai jopa 3.16.
Unisykli kestää noin 90 minuuttia, ja sen aikana kuljetaan läpi viisi unen vaihetta, joista viimeinen vaihe on REM-vaihe, jolloin nähdään suurin osa unista. Ensimmäinen vaihe on kevyttä unta ja neljäs vaihe on syvää unta. Jos herää kesken neljännen vaiheen, herää todella unisena. On hyvä herätä REM-vaiheen aikana.
Unilaskuri toimii sen perusteella, että nukkujan yksi vaihe kestää 90 minuuttia ja niitä tarvitaan yön aikana 5 tai 6 kappaletta.
Hyvät yöunet ovat enemmän kuin vain sitä, että menee aikaisin nukkumaan. Ne ovat myös sitä, että herää oikeaan aikaan.
Lähde: Mirror
LUE MYÖS
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- 10 piirrettä, jotka tekevät yli 40-vuotiaasta miehestä erityisen viehättävän
- Kärsitkö nivelkivuista? Tämä ikivanha keino voi tuoda helpotusta
- Tämä helppo harjoitus voi alentaa verenpainetta jo yhden kerran jälkeen
- 4 tärkeää oivallusta, jotka tekevät elämästä entistä onnellisempaa iän myötä
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Tuntuuko, että työ vie kaikki voimasi? Syy ei välttämättä ole edes työssä
- Jos tässä kohtaa vatsaa tuntuu kipua, voi olla tosi kyseessä
- 10 asiaa, jotka jokaisen tyttären olisi hyvä kuulla isältään
- Tätä tuttua maustetta suomalaiset hamstraavat nyt – terveyshyötyjen lista on melkoinen
- Vasta vauvan saatuasi ymmärrät nämä 20 asiaa
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Näitä asioita mies tarkkailee seksin aikana – huomio kiinnittyy aivan muuhun kuin luulet
- Jos tämä kipu herättää öisin, sairaus on voinut edetä jo pitkälle
- Hyväkin parisuhde joutuu koetukselle näiden tapojen vuoksi – 10 merkkiä epäkypsästä käytöksestä
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Näistä 3 asiasta voi tunnistaa alkoholiongelman – ex-alkoholisti ja päihdeterapeutti kertoo
- Nämä piirteet nuoremmissa naisissa vetoavat vanhempiin miehiin
- 5 asiaa, joita lentoemännät eivät voi sietää – sorrutko itse johonkin näistä?
- 5 syytä, miksi seksi on parempaa viisikymppisenä kuin parikymppisenä
- Eikö paino tunnu millään laskevan? Tässä menee todennäköisesti pieleen