Maistatko tämän maun suussasi heti herättyäsi? Kyse voi olla diabeteksesta, toteavat lääkärit
Kun on kyse lääketieteellisten ongelmien kehittymisestä, useimmat meistä mieltävät oireiksi fyysiset kivut ja epämukavan olon.
On kuitenkin oireita, jotka jäävät huomioimatta varoitusmerkkeinä, sillä niitä voi olla hyvin vaikea tunnistaa vakavan terveyshaitan oireiksi. Yksi tällainen oire on makea maku suussa. Asiantuntijoiden mukaan tämä oire saattaa kieliä diabeteksesta. Diabetespotilaat ovat sanoneet maistavansa makeutta usein aamulla, eikä tuo kyseinen maku välttämättä poistu hampaiden harjauksen myötä. Moni kuvailee makua sellaiseksi, kuin juuri olisi syönyt sokeria tai makeutusaineita.
Makean maun aistimus diabeteksen oireena johtuu usein siitä, että keho ei pysty säätelemään verensokeritasojaan. Haimalla, jossa myös verensokeria alentavaa insuliinia tuotetaan, on valtava rooli ruoansulatuksessa. Haima tuottaa myös glukagoniksi kutsuttua hormonia, joka taas estää verensokeritasoja menemästä liian matalalle. Näiden hormonien toiminnan häiriintyessä, veren sokeritaso voi kohota liian korkealle.
Makeaa makua suuhun voi myös aiheuttaa diabetekseen liittyvä diabeettinen ketoasidoosi (DKA). Yksi DKA:n oireista on eräänlainen makea, hedelmäinen haju hengityksessä, joka voi usein aiheuttaa makean maun suussa.
Jos suussa on säännöllisesti selittämätöntä makeaa makua, vaatii se tutkimusta. Vaikka aineenvaihdunnan syyt, kuten diabetes, ovat mahdollisia, samanlaisia oireita voi ilmetä myös sivuonteloiden infektioista, viruksista, neurologisista ongelmista (aivohalvaus, epilepsia jne.), mahahappo-ongelmista tai jopa raskaudesta. Oireen selvittely aloitetaan yleensä verikokeella, jossa tarkastetaan verensokeri ja -hormonitasot.
Tämä diabeteksen oire on monille tuntematon, joten jaa juttu myös ystäville!
Lue myös: Iso osa diabetesdiagnoseista tehdään sattumalta – moni oire tunnetaan huonosti
Lähde: Bets Life
LUE MYÖS:
- Älä aloita siivousta imuroimalla, vaikka se tuntuisi luontevalta
- Olitpa kuinka fiksu tahansa, nämä tavat saavat sinut näyttämään idiootilta
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Hyväkin äiti voi tuntea epäonnistuneensa kuultuaan nämä 6 lausetta
- Lapsi muuttaa lähes kaiken – ota nämä 8 asiaa huomioon ennen päätöstä
- Tärkeä kysymys, joka jokaisen naisen kannattaisi kysyä äidiltään – vastaus voi kertoa omasta tulevaisuudesta
- Isoäidilläni oli tapana sekoittaa merisuolaa tiskiaineeseen – vuosien jälkeen hoksasin niksin idean
- Haluatko menestyä ja tienata hyvin? Aloita aamusi näillä 8 tavalla
- Harva suomalainen välttyy tältä suun ongelmalta – näin ehkäiset sitä
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- Miksi aikuinen lapsi katkaisee välit vanhempiinsa? Taustalla toistuvat nämä 11 asiaa
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Lempivärisi paljastaa, millainen olet parisuhteessa – katso, osuuko kuvaus sinuun
- Yli 60-vuotiaiden parisuhteissa yleistyy ratkaisu, joka lisää onnellisuutta
- 11 merkkiä siitä, ettei miehesi ole enää yhtä kiinnostunut sinusta kuin ennen
- 5 asiaa, jotka yhdistävät pareja, jotka pysyvät yhdessä vaikeinakin aikoina
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa