Ravintolaillalliset ja leffaillat ovat kieltämättä mukavia, mutta silloin tällöin mieli tekisi tehdä jotain uutta ja erikoista.

Hauskat ja erikoiset treffit eivät aina tarkoita sitä, että niihin pitäisi käyttää suuresti rahaa tai vaivaa – mielikuvitus ja kokeilunhalu riittää.

Kokeile näitä treffi-ideoita kumppanin, deitin tai ystävän kanssa ja luo ikimuistoisia hetkiä!

1. Sokkomaistelu
Mikä loistava vaihtoehto perinteiselle illalliselle! Järjestäkää toisillenne sokkomaistelu menu, tai maistelkaa vain raaka-aineita pelimielessä.

Tee näin:

  1. Osta kaupasta eri raaka-aineita, joista osa on melko helposti tunnistettavissa ja osa hieman vaikeampia. Esimerkiksi: Raakasuklaa, tuore timjami, soijanakki, homejuusto ja sienet.
  2. Sido kumppanisi silmät ja aseta lautanen hänen eteensä.
  3. Asettele yksi raaka-aine kerrallaan lautaselle ja seuraa arvailijan hauskoja reaktioita!

Voitte kerätä pisteitä sen mukaan, kuinka monta raaka-ainetta menee oikein. Voittajalle voisi olla luvassa hauska palkinto.

2. Lautapeli-ilta

Lautapelien pelaaminen on hauskaa puuha, vaikka nykyaikana ne ovatkin jääneet hieman taka-alalle.

Vanhan lautapelin pelaamisen sijaan, voitte yhdessä käydä lautapelikaupassa ostamassa uuden pelin jota kumpikaan ei ole vielä pelannut. Vaihtoehtoisesti voitte keksiä jo tuttuun peliin uudet erilaiset säännöt.

3. Intiimit leikit

Intiimit keskustelut ja ”leikit” voivat tuoda suhteeseen uutta jännitystä ja intohimoa.

Kertokaa toisillenne fantasioistanne tai asioista joita haluaisitte kokeilla sängyssä, esimerkiksi erilaisia asentoja. Voitte kirjoittaa myös näitä asioita ylös paperilapuille ja satunnaisesti valita mitä lähdette kokeilemaan.

4. Aarteenetsintä

Tämä treffi-idea vaatii hieman luovuutta ja suunnittelua.

Tee näin:

Suunnittele reitti tai tarina, jonka perusteella kumppanisi lähtee etsimään aarretta. Esimerkiksi voit kirjoittaa vihjeitä, joiden avulla hän etenee: ”Mene paikkaan, jossa suutelimme ensimmäisen kerran, seuraava vihje löytyy punaisesta kirjekuoresta” jne. Arvoituksilla voit lisätä haastetta peliin.

5. Amatöörivalokuvausta

Lähtekää ulos ottamaan luontokuvia. Voitte mennä tuttuun ympäristöön, tai puolestaan etsiä ihan uusia maisemia. Kotona puolestaan voitte ottaa toisistanne kuvia erilaisia taustoja (vanha kunnon valkoinen lakana) vasten. Älypuhelimen kamera on tähän tarkoitukseen erittäin hyvä.