Liika joululaulujen kuunteleminen ei ole hyvästä mielenterveyden kannalta, väittää psykologi
Ihmiset voi jakaa karkeasti kahteen ryhmään: heihin, jotka rakastavat joululauluja, ja heihin, jotka eivät voi sietää niitä.
Psykologi Linda Blair on antanut kommentteja, jotka voivat lämmittää jälkimmäiseen ryhmään kuuluvien mieltä. Blairin mukaan joululaulujen kuunteleminen toistolla voi vaikuttaa aivoihin negatiivisesti, kertoo The Independent. ”Kaupoissa joulun aikaan työskentelevien täytyy olla välittämättä joulumusiikista, koska jos he eivät tee niin, se todella estää sinua keskittymästä mihinkään muuhun. Käytät yksinkertaisesti kaiken energiasi siihen, että koetat olla kuulematta sitä, mitä kuulet”, Blair sanoi. The Independentin mukaan ei välttämättä ole mikään yllätys, että joululaulujen kuunteleminen toistolla ei ole paras mahdollinen idea keskittymisen – tai mielenterveyden – kannalta. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että hyvä tasapaino jouluisten tuoksujen ja musiikin kanssa voi positiivisesti vaikuttaa ostosympäristöön ja tekee asiakkaista onnellisempia. Vuonna 2005 julkaistu tutkimus selvitti, että kun täydellinen sopusuhtaisuus laulun ja tuoksun välillä saavutettiin, se rohkaisi ihmisiä viettämään enemmän aikaa kaupassa ja tämän johdosta tehosti myyntiä. Tietynlainen musiikki on kuitenkin markkinointiprofessori Eric Spangenbergin mukaan tehokkaampaa kuin muut. Joulumusiikin vaikutusta vähittäiskaupoissa tutkinut Spangenberg totesi, että jos musiikin tempo on hidas, hidastaa se asiakkaita. Tämä tarkoittaa sitä, että he pysyvät liikkeissä pidempään – kun taas nopea tempo voi saada asiakkaat kiiruhtamaan myymälän läpi nopeammin. Lähde: The IndependentLUE MYÖS:
- Miehet kertovat rehellisesti, miksi ovat sinkkuja – samat teemat toistuvat vastauksissa
- Ihmiset, joilla on heikko itsetunto, tekevät usein nämä 5 asiaa huomaamattaan
- Monet naiset kokevat miesten kanssa ystävystymisen helpommaksi – nämä 11 syytä selittävät miksi
- Jääkö sänky sinulta usein petaamatta? Näistä luonteenpiirteistä se voi kertoa
- Unohdatko muiden nimet helposti? Tämä simppeli keino auttaa jatkossa
- Varmista sähkökiukaan turvallisuus ennen joulua – näihin merkkeihin kannattaa puuttua heti
- Miksi itkukohtauksen jälkeen iskee usein kova päänsärky? Syy on yllättävän looginen
- Nämä 10 lemmikin tuomaa oppia ovat kullanarvoisia – pysähdy niiden äärelle ennen kuin on myöhäistä
- Tiedätkö jonkun, joka reagoi kaikkeen herkästi? Näistä syistä se usein johtuu
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Jääkö sänky sinulta usein petaamatta? Näistä luonteenpiirteistä se voi kertoa
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- 11 asiaa, joista vain onnettomat ihmiset valittavat – onnelliset osaavat olla jopa kiitollisia
- Nämä huomaamattomat merkit paljastavat, että kumppani yrittää manipuloida sinua syyllistämällä
- Pieni itku silloin tällöin on vain hyväksi – 8 syytä miksi