Leijonakuninkaan uudesta versiosta julkaistiin näyttävä tiiseri – Jylhäkalliolle palataan ensi kesänä
Tiiserin perusteella tarina ainakin alkaa animaatiosta tutulla tavalla – kera tuttujen laulujen.
Disney tuo Leijonakuningas-animaation tarinan takaisin valkokankaille ensi kesänä, kun siitä julkaistaan uusi versio, jossa Jylhämaan eläinhahmot ovat perinteisen animaation sijaan toteutettu elävän näköisesti CGI-tekniikalla. Tästä uudesta versiosta on nyt saatu esimakua, kun ensimmäisen tiiseri näki päivänvalon. Tiiserin perusteella tuleva elokuva seuraa vuonna 1994 julkaistua animaatiota tarkasti – ainakin alkuvaiheessa. Tiiserissä muun muassa Jylhäkallion kielekkeellä esitellään juuri syntynyttä leijonanpentua, Simbaa, joka on perivä kuninkuuden sitten, kun isänsä Mufasa kuolee, sekä nähdään kohtalokas gnuulauma. Disneyn julkaisemalla maistiaisella myös kuullaan animaatiosta tuttu ääni, sillä kuten animaatiossa, on uudessakin versiossa Mufasan ääninäyttelijänä James Earl Jones. Muissa rooleissa ovat muun muassa Donald Glover (Simba), Beyoncé (Nala), Chiwetel Ejiofor (Scar), Billy Eichner (Timon) ja Seth Rogen (Pumba). Uuden version musiikisa vastaa animaation tavoin Hans Zimmer ja osa lauluista tulee olemaan animaatiosta tuttuja – jo tiiserissäkin kajahtaa Elämän tie -kappaleen (Circle of Life) ikoninen alku. Colliderin mukaan elokuvassa ovat mukana sen lisäksi animaation laulut Kunhan kruunun saan kuninkaan (I Just Can’t Wait to Be King), Hakuna Matata ja Tunnetko tään rakkauden (Can You Feel the Love Tonight?). Jylhämaahan ja sen Jylhäkalliolle palataan Jon Favreaun ohjaamassa elokuvassa 17. heinäkuuta 2019. Katso upea tiiseri artikkelin yltä.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ikäero voi ratkaista suhteen kohtalon – tämä luku lisää eroriskiä
- Laihduttajan muistilista: 18 ruokaa, joilla vauhditat rasvanpolttoa luonnollisesti
- Jos silmäsi ovat siniset, suosi ensisijaisesti näitä sävyjä pukeutumisessa
- Mikä muhkeissa muodoissa viehättää? Miehet listaavat heti 13 syytä
- Pidän työpöydälläni kahta halkaistua sitruunaa – sama niksi toimii myös makuuhuoneessa
- Spermaa on käytetty näihin 7 asiaan – osa ideoista jakaa rajusti mielipiteet
- Aloita päivä sitruunavedellä – 10 hyvää syytä kokeilla heti huomenna
- Yli 50-vuotias nainen, tarkista kaappisi – nämä ovat yleisimmät tyylimokat
- Kuulet nämä lauseet vain, jos sinua arvostetaan aidosti
- Nämä ovat top 3 seksikkäintä horoskooppimerkkiä – kuuluuko omasi joukkoon?
- Miehet kertovat rehellisesti: 18 naisten muotijuttua, joista he eivät pidä lainkaan
- Nämä ovat top 3 seksikkäintä horoskooppimerkkiä – kuuluuko omasi joukkoon?
- 7 tapaa, joilla mies paljastaa ihastuneensa sinuun – osa on söpöjä, osa suorastaan lapsellisia
- Haaveiletko kiinteämmästä pepusta? Näillä liikkeillä saat tuloksia kesään mennessä
- Mitä miehet kertovat naisista ystävilleen? Ensimmäinen kohta on yllättävän yleinen
- Yli 50-vuotias nainen, tarkista kaappisi – nämä ovat yleisimmät tyylimokat
- Tämä testi kertoo, oletko epäterveessä suhteessa – vastaa rehellisesti
- Miksi puolisot alkavat näyttää toisiltaan? Tätä et ehkä haluaisi kuulla
- Kärsitkö kuivasta ihosta aina talvisin? Näillä keinoilla katkaisin ihottavan kierteen
- Yhden aistin heikkeneminen voi paljastaa kohonneen riskin sydänsairaudelle