Koiranpentu ei saanut suutaan suljettua kokonaan, joten se sai hammasraudat avukseen.

Tiesitkö, että hammasrautoja laitetaan myös eläimillekin? Tästä yksi esimerkki on sosiaalisen median kautta ihmisiä ympäri maailman hurmaava koiranpentu nimeltä Wesley.

Julkaissut Harborfront Hospital for Animals 25. syyskuuta 2015

Wesley on onnellinen koiranpentu, mutta sillä huomattiin hammasvaivoja.

”Kun sen pysyvät hampaat alkoivat puhjeta, huomasimme niiden tulevan väärin ja Wesley ei pystynyt sulkemaan suutaan kokonaan”, sen omistaja Molly Moore kertoi BuzzFeedille.

Mooren mukaan Wesley ei leikkinyt leluillaan ja sen paino alkoi pudota.

”Se todella huolestutti minua ja meidän piti tehdä jotain, jotta se olisi kivuton ja eläisi onnellista pennun elämää”, Moore sanoi.

Michiganissa asuva Moore on töissä isänsä Jim Mooren omistamalla eläinlääkäriasemalla. Wesleyn onneksi isä-Moore on erikoistunut eläinten hammaslääketieteeseen ja hänellä oli ratkaisu koiranpennun pulmaan – hammasraudat.

Jim Moore kertoi BuzzFeedille, että hammasraudat koiralla ovat epätavallisia, mutta ne voivat todella auttaa hammasvaivoissa. Mooren mukaan niitä ei laiteta esteettisistä syistä, vaan kivun tai toimivuuden takia.

Wesley nukutettiin operaation ajaksi ja hammasraudat kiinnitettiin sen hampaisiin. Pitkään ne eivät kuitenkaan koiranpennun suussa ole, sillä Wesley käyttää niitä vain muutaman viikon.

Alla kuva operaatiosta ja samalla lähikuva koiranpennun hammasraudoista. Alempaa löydät kuvan Wesleystä.

Kun kuvat Wesleyn hammasraudoista julkastiin eläinlääkäriaseman Facebook-sivulla helmikuun lopulla, lähtivät ne nopeasti leviämään verkossa.

”Se on niin suloinen niiden kanssa. Minusta tuntuu, että näytin itse tuolta, kun sain hammasraudat 12-vuotiaana”, Molly Moore kertoi.

Alta voit katsoa, miltä söpö koiranpentu näyttää hammasrautojensa kanssa.

Lisää kuvia söpöstä koirasta on esillä täällä.

Lähde: BuzzFeed