Kissa seikkailee maailman merillä omistajansa kanssa – katso kuvia
Karvainen perämies pitää seuraa naiselle hänen seilatessa ympäri maailman.
Alun perin San Diegosta kotoisin oleva Liz Clark haaveili maailman ympäri purjehtimisesta jo lapsena ja nyt hän toteuttaa unelmaansa yhdessä kissansa Amelian kanssa. Clark löysi karvaisen perämiehensä sen ollessa kuuden kuukauden ikäinen ja adoptoi sen. ”Se on sopeutunut elämään veden ympäröimänä. Se on oppinut luottamaan, että on turvassa kanssani”, Clark kertoi matkaseurastaan BuzzFeedille. Clark ja myös Tropicat-lisänimen omaava Amelia seilaavat merillä noin kolme metriä leveällä ja 12 metriä pitkällä purjeveneellä, joka on saanut nimen Swell. Clark kunnosti venettään ensin pari vuotta ennen kuin viimein lähti matkaan Kaliforniasta vuonna 2005. BuzzFeedin mukaan hän on nyt matkannut pitkin Meksikon ja Keski-Amerikan läntistä rannikkoa sekä Tyynenmeren eteläosiin. ”Nukun allasmatolla tähtien alla. Mutta tunnen oloni rikkaaksi, kun katson ylös yötaivaalle ja hengitän puhdasta meri-ilmaa ja hyppään mereen joka aamu”, Clark kuvaili elämäänsä veneessään. Clark päivittää hänen ja kissansa seikkailuja kotisivuillaan sekä Instagramissa. Alle onkin koostettu muutamia Clarkin Instagram-julkaisuja, joista näet vilauksen siitä, minkälaista elo Swell-veneen kyydissä on.Kapteeni Liz Clark ja perämies Amelia the Tropicat
Amelia on oppinut kalastamaan veneestä käsin
Delfiinitkin ovat tulleet kissalle tutuksi
Välillä Clark ja Amelia seikkailevat myös kuivalla maalla
Lisää julkaisuja löydät täältä. Lähde: BuzzFeed
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huomaamaton mutta yleinen vaara meikkipussissa – näin vältät sen
- Älä anna itsesi rupsahtaa – nämä tavat pitävät sinut elinvoimaisena vielä viidenkympin jälkeenkin
- Kolme helppoa tapaa tehostaa vatsarasvan palamista kävelylenkillä
- Kuukauden mittainen koe: mies alkoi tervehtiä kaikkia ja yllättyi itsekin
- Pelkkä liikunta ei kumoa istumisen haittoja – tässä kriittinen raja, joka lisää kuolemanriskiä
- Puetko uudet vaatteet päälle pesemättä? Tämä tieto todennäköisesti muuttaa tapasi
- Kannattaako lemmikkiä päästää viereen nukkumaan? Yksi seikka ratkaisee yllättävän paljon
- Selvitä, onko suhteessanne kyse tosirakkaudesta – nämä 12 asiaa kertovat vastauksen
- Alushousuilla on yllättävän lyhyt käyttöikä – nyt on hyvä hetki tarkistaa omat
- Älä sorru näihin meikkimokiin – ne tekevät ilmeestä vain entistä väsyneemmän
- Vanhemmat voivat olla ylpeitä kasvatuksestaan, jos lapsi omaksuu nämä 11 tapaa
- Jos mies ei saa naista tuntemaan tätä, suhde ei kanna pitkälle
- Näin saat meikkitahrat pois talvitakista ilman pesukonetta
- Tämä moka jäätyneen tuulilasin kanssa voi maksaa tuhansia euroja
- Miksi juuri nämä koirat hurmaavat suomalaiset – 10 suosituinta rotua paljastavat, millaista seuraa me oikeasti kaipaamme
- Nämä 5 tapaa paljastavat ihmisen, joka kokee olevansa muita parempi
- Alushousuilla on yllättävän lyhyt käyttöikä – nyt on hyvä hetki tarkistaa omat
- Selvitä, onko suhteessanne kyse tosirakkaudesta – nämä 12 asiaa kertovat vastauksen
- Jos lemmikit ovat meille kuin perheenjäseniä, miksi suurin osa omistajista laiminlyö tämän asian?
- Älä sorru näihin meikkimokiin – ne tekevät ilmeestä vain entistä väsyneemmän