Jalat voivat kaivata hellää hoivaa ennen kuin ne pääsevät esille ihanissa kesäsandaaleissa ja avokkaissa.

Kun jalat ovat olleet sukkahousujen, kalsareiden, villasukkien, talvikenkien ynnä muiden peitossa kuukausia, voi talvi olla onnistunut jättämään jälkensä niihin kuivien, karheiden kohtien sekä kovettumien muodossa. Kun kesän lämpö alkaa houkutella siirtymään vähemmän peittäviin kenkiin, kannattaa jalat hoitaa kesäkuntoon, uutisoi The Independent.

Alle onkin listattu näppäriä vinkkejä, joiden avulla hoidat jalkasi kauniiksi kesää – ja kesäkenkiä – varten.

Käytä kuorintaa

Kovettunut iho voi olla todellinen ongelma monille, joten on tärkeä huolehtia jaloista vuoden ympäri ja paras tapa tähän on The Independentin mukaan kuoria ne. Jos jalkojen iho on todella kuiva, pitäisi sinun kehittää säännöllinen rutiini kovettuneen ihon poistamiseksi jalkakuorinnan ja jalkaviilan avulla. Kuori jalkasi joka toinen viikko, jos kovettumat ovat lieviä tai kohtalaisia tai 1-2 kertaa viikossa, jos ne ovat pahoja tai vakavia.

Anna jaloille kylpy

Jalkojen liottamisella vedessä on The Independentin mukaan useita hyötyjä, koska se puhdistaa ja pehmentää ihoa ja kynsinauhoja, mutta se myös helpottaa helliä ja väsyneitä lihaksia sekä parantaa verenkiertoa. Laske itsellesi siis jalkakylpy ja anna jaloillesi niiden kaipaamaa hemmottelua.

Muista jalkarasva

Kuorinnasta ja jalkakylvystä ei ole juuri iloa, jos et muista sulkea kosteutta jalkoihisi. The Independentin mukaan jalkojen iho on jopa kymmenen kertaa paksumpaa kuin muualla kehossa ja siksi se tarvitsee paljon intensiivisemmän kosteutusrutiinin. Valitse siis jaloille soveltuva rasva tai voide ja muista käyttää sitä. Ihanteellista olisi, että käytät jalkarasvaa jokaisen suihkun jälkeen, mutta jos sinulla ei ole siihen aikaa aamuisin, laita rasvaa iltaisin ennen kuin laitat sukat jalkaan ja nukut yön yli pehmeisiin jalkoihin.

Hemmottele ja lakkaa

The Independentin mukaan varpaankynsien huoltaminen ne leikkaamalla ja pitämällä sileänä on vähintä, mitä pitäisi tehdä jalkojen hoidon suhteen, mutta yksikään pedikyyri ei ole täydellinen ilman hemmottelua ja kimallusta. Jos haluat ryhtyä luovaksi, kokeile erilaista kynsitaidetta ja älä arastele tarttua ihaniin, kesäisiin väreihin. Voit myös aina suosia simppeliä tyyliä – pääasia on, että pidät siitä itse.

Lähde: The Independent