Jos mies halaa sinua jollakin näistä tavoista, on sillä suuri merkitys – 3 tapaa
Monet miehet eivät kerro suullisesti sitä, kuinka paljon heidän elämässään olevat naiset merkitsevät heille.
Sen sijaan, että kertoisi naiselle, kuinka paljon hänestä välittää, miehet voivat esittää sen esimerkiksi halauksen avulla. Halauksen voi tehdä monella eri tavalla. Tässä on kolme sellaista tyyliä halata, joilla miehet kertovat jostain suurista tunteistaan tai ajatuksistaan.
Kolme erilaista halausta ja selitys mitä miehet niillä tarkoittavat
1. Ystävällinen halaus
Jos halaus on ystävällinen halaus, silloin se on tällainen halaus: sinun kätesi jäävät siinä hänen hartioidensa alle. Hän kiertää kätensä kokonaan sinun taaksesi. Hänen kätensä saattavat liikkua, mutta ne eivät mene selkäsi keskiosan eikä olkapäidesi yli. Muista myös, että pitkäkestoinen halaus ei tarkoita vain pelkkää ystävyyttä.
2. Jotain enemmän kuin pelkkä ystävä
Kun halaus on enemmän kuin ystävän halaus, hänen kätensä ovat ylemmällä eli jossakin olkapäiden kohdalla. Jos halaus kestää enemmän kuin 20 sekuntia, haluaa hän selkeästi olla enemmän kuin vain ystävä. Silloin oksitosiinia ehtii vapautumaan paljon, joka on muuten rakkaushormonia.
3. Voimakkaita tunteita tarkoittava halaus
Jos alavartalot osuvat halauksessa yhteen, joko olette jo suhteessa tai tulette pian ehkä olemaan. Takaapäin naista halaava mies toivottavasti tuntee sinut hyvin, koska se osoittaa hänellä olevan suuria tunteita sinua kohtaan. Pitkät ja tiukat halaukset tarkoittavat voimakkaita tunteita. Ne osoittavat sitoutumisen, jos ne tehdään julkisesti.
Halauksella voi olla näinkin paljon merkitystä!
Lähde: Yourtango
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Stressaatko jatkuvasti? Nämä 9 tapaa vain pahentavat oloasi entisestään
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Helppo Nutella-kakku syntyy mikrossa 3 minuutissa
- Tässä on vaarallinen lause, jota äiti ei koskaan saisi sanoa lapsestaan
- Kaada vodkaa pesukoneeseen – sillä on vaikutus, jota et olisi uskonut
- Haluatko pudottaa painoa? Tee tätä asiaa kaksi kertaa viikossa 10 minuutin ajan
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Kävele näin monta askelta, jos haluat laihtua yhden kilon
- Näihin 4 asiaan mies kiinnittää naisessa ensimmäisenä huomiota – joukossa yllätyskohta
- 10 pahaenteistä lausetta – nämä voivat olla merkki siitä, että mies miettii eroa
- Jos mies tekee nämä 11 tekoa, tiedät että hän rakastaa sinua
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- Nämä 11 kodin esinettä kertovat hyvästä parisuhteesta – löytyvätkö nämä myös teidän kotoanne?
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä