Jopa 79 % muuttaisi tämän asian kumppaninsa kehossa
Tämä on kaikkein yleisin asia, mitä muuttaisimme kumppanimme ulkonäössä.
Me kaikki haluaisimme varmasti ajatella, että kumppanimme rakkaus on sokeaa, eikä se ole riippuvainen ulkoisista seikoista, vaan hän rakastaa meitä juuri sellaisena kuin olemme.
On kuitenkin oltava rehellisiä ja myönnettävä, että kumppanillamme saattaa olla asioita, joista he eivät todellakaan pidä ulkonäössämme. Kumppanimme saattaa esimerkiksi inhota pukeutumistyyliämme, tai hän ei pidä siitä, että meikkaat hänestä aivan liikaa.
Kumppanimme saattaa myös olla tyytymätön kehoomme, mikä tietysti tuntuu meistä todella pahalta.
Tutkimukseen osallistuneista 89 % kertoikin, että kumppanin ulkonäkö on muuttunut pandemian aikana, ja 63 % vastanneista kertoi, että kumppanin ulkonäkö on muuttunut huonompaan suuntaan.
Jopa 79 % tutkimukseen vastanneista oli sitä mieltä, että kumppanin pitäisi laihtua. Tällainen tulos ei tietenkään lämmitä monenkaan mieltä. Kyselyyn vastanneet olivat lisäsi sitä mieltä, että kilon tai parin laihtuminen ei missään nimessä riitä, vaan kumppanin pitäisi laihtua ainakin 10 kiloa.
Oletko sinä tai kumppanisi lihoneet pandemian aikana? Onko se tuottanut ongelmia teidän suhteeseenne?
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Best Life / Kuva: Yoann Boyer, Unsplash
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa