Jopa 37 % ihmisistä pitää kumppanilta tämän asian salassa
Onko sinullakin tämä salaisuus?
Jokaisella meistä on joitakin salaisuuksia, ja se on ihan ok. Kaikilla on oikeus pitää jotkin asiat itsellään.
Osa salaisuuksista on parisuhteessa yleisempiä, kuin toiset.
Eräässä tutkimuksessa todettiin, että ihmiset valehtelevat romanttiselle kumppanilleen noin viisi kertaa viikossa. Vaikka kumppanisi ei valehtelisikaan sinulle suoraan, hän saattaa silti salata sinulta asioita.
Eräässä toisessa tutkimuksessa puolestaan saatiin selville, että 37 prosenttia ihmisistä sanoi syyllistyneensä tämän yhden asian salaamiseen kumppaniltaan.
Kyseessä ovat raha-asiat.
Tutkimuksen mukaan 37 prosenttia 2 000:sta kyselyyn osallistuneesta aikuisesta myönsi salanneensa ostoksen, pankkitilin, tiliotteen, laskun ja/tai käteistä kumppanilta tai puolisolta. Suurin osa (21% ) piilotti käteistä, 20 % piilotti pienen ostoksen ja 12 % tiliotteen tai laskun. Suurista salaisuuksista 6 % myönsi piilottaneensa koko pankkitilin ja 5 % kertoi piilottaneensa suuren ostoksen.
Vaikka monet ihmiset tekevät niin, taloudellisten salaisuuksien pitäminen kumppanilta voi vahingoittaa vakavasti suhdettanne. Itse asiassa 75 prosenttia vastaajista sanoi, että taloudellinen petos oli vaikuttanut heidän nykyiseen tai aiempiin suhteisiinsa jollakin tavalla. Noin 44 % sanoi, että se aiheutti riitaa, ja 35 % sanoi, että se vähensi luottamusta suhteeseen. Vielä pahempaa oli se, että 13 % sanoi näiden salaisuuksien johtaneen lopulta avioeroon ja 10 % sanoi sen johtaneen parisuhteen eroon.
Raha-asiat kannattaakin pitää kumppanin kanssa mahdollisimman avoimena, ellet halua riskeerata suhteenne tulevaisuutta.
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Best Life
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Krapula voi vaikuttaa naisten seksihaluihin yllättävällä tavalla – lääkäri kertoo syyn
- Valehtelua, tyhjiä lupauksia ja vastuun välttelyä – nämä 10 tapaa syövät luottamusta
- Nämä 6 asiaa sinkut näkevät eri tavalla kuin parisuhteessa elävät – yksi voi yllättää varatut
- Jos viihdyt yksin etkä kaipaa turhaa jutustelua, sinulla on todennäköisesti nämä 8 piirrettä
- 70- ja 80-lukujen lapset muistavat nämä 5 asiaa – nykyajan lapsille ne ovat jo vieraita
- Nämä 8 tapaa saavat muut arvostamaan sinua vähemmän
- Korkea verenpaine? Katso, mitä kannattaa syödä ja mitä välttää
- Eronnut nainen tarttui terapeutin pelottavalta tuntuvaan ehdotukseen – nyt hän suosittelee samaa muillekin
- Stressaatko jatkuvasti? Nämä 9 tapaa vain pahentavat oloasi entisestään
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Kävele näin monta askelta, jos haluat laihtua yhden kilon
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Jos mies tekee nämä 11 tekoa, tiedät että hän rakastaa sinua
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Nämä 11 kodin esinettä kertovat hyvästä parisuhteesta – löytyvätkö nämä myös teidän kotoanne?
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä
- Korkea verenpaine? Katso, mitä kannattaa syödä ja mitä välttää