Jokainen tekee tätä, joka tekee iholle pahaa – näin suojaudut siltä eikä tässä ole kyse auringosta
Lähes jokainen meistä tuijottelee joka päivä jonkinlaista näyttöpäätettä, joka aiheuttaa monenlaisia terveyshaittoja esimerkiksi niskaan, selkään ja silmiin.
Näiden aika tunnettujen oireiden lisäksi moni tuskin on ajatellut, että ihokin voi kärsiä, kun katsellaan liian paljon esimerkiksi tietokoneiden, tablettien tai matkapuhelimien näyttöjä. Se johtuu siitä, että ihoon osuu niissä olevaa sinistä valoa.
Sininen valo tunkeutuu syvemmälle ihoon kuin UVA- ja UVB-säteet, jotka pääsevät vaikuttamaan meidän ihoomme auringosta. Eli vaikka istuisit sisällä, voi ihosi kärsiä samalla tavalla kuin ollessasi auringossa, jos et ole sitä suojannut esimerkiksi aurinkosuojalla.
Sininen valo nopeuttaa ihon ikääntymistä
Vaikka ikääntyminen on luonnollinen prosessi, voi sininen valo kuitenkin nopeuttaa tätä prosessia. Se tuottaa vapaita radikaaleja, jolloin terveet ihosolut ovat alttiimpia vaurioille. Se myös hajottaa iholla olevaa kollageenia ja lisää hyperpigmentaatiota. Jos iho on luonnostaan tumma, tulee siihen herkemmin vieläkin tummempia osia. Vaalea iho taas palaa herkemmin.
Näin suojaat ihoasi siniseltä valolta
Jos et voi vähentää näyttöpäätteiden tuijottelua, voit silti suojata ihoasi siniseltä valolta monilla eri tavoilla. Yksi on se, että säädät laitteestasi sinisen valon mahdollisimman pienelle. On myös aurinkovoiteita, joissa on UVA- ja UVB-säteiden lisäksi myös suojaa siniseltä valolta. Sellaisissa voiteissa on sinkkioksidia tai titaanidioksidia.
Kannattaa myös laittaa iholle illalla voidetta, jossa on aineita, jotka hoitavat ihoa, joka on saanut liikaa sinistä valoa. Sellaisissa voiteissa on esimerkiksi C-vitamiinia. Muista myös sisällyttää ihonhoitoosi antioksidantteja, joita saadaan esimerkiksi granaattiomenasta, Gogi-hedelmistä, vihreästä teestä, rypäleensiemenistä, ruusunmarjoista, E-vitamiinista ja B3-vitamiinista.
Jos iho on kuiva, kannattaa käyttää kosteusvoiteita, jotka sisältävät runsaasti hyaluronihappoa, glyseriiniä, sheavoita ja keramidia, jotka auttavat yhdessä juomaveden kanssa pitämään yllä ihon luontaisia suojia ja samalla ne myös torjuvat sinisen valon vahingoittamiselta.
Lähde: Indian Express
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Naiset saavat edelleen enemmän arvostelua näistä asioista kuin miehet
- Älä mene lankaan – näin kaupat manipuloivat sinut tekemään ostoksia
- Jos nämä asiat pätevät sinuun, et ole vielä täysin aikuistunut
- Jos sinulla on siniset silmät, pukeudu ensisijaisesti näihin väreihin
- Tällainen hellyydenosoitus saa helposti koiran tuntemaan olonsa epämukavaksi
- Kolmen päivän juomakuuri saa vatsan nopeasti litteämmäksi
- Outo oire jalassa voi kertoa vakavasta sairaudesta – näitä merkkejä ei pidä sivuuttaa
- Tutkimus yhdistää tämän arkisen juoman parempaan erektioon
- Suomalaiset häpeävät usein tätä kehonosaa ja laiminlyövät sen hoidon
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tyvisolusyöpä kehittyy hitaasti ja salakavalasti – tällainen muutos iholla kannattaa tutkituttaa
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa
- 5 asiaa, joita mies tekee vain, jos on oikeasti rakastunut
- Kuinka monet treffit ennen seksiä? Kysely paljastaa yleisimmän vastauksen
- Jätä nämä vähemmälle – ihosi voi alkaa voida paremmin nopeasti
- Haaveiletko vauvasta? Tutkijoiden mukaan tämä voi lisätä todennäköisyyttä tulla raskaaksi
- Onko tämä tunne tuttu krapulassa? Kardiologi kehottaa ottamaan vakavasti