Ismo Leikola hauskuutti suositussa amerikkalaisessa talk show’ssa – katso video
Stand up -koomikko jatkaa Amerikan valloitustaan ja vieraili James Cordenin isännöimässä talk show’ssa.
Ismo Leikola on esiintynyt miljoonayleisölle Yhdysvalloissa, kun hän vieraili The Late Late Show with James Corden -talk show’ssa tällä viikolla. Jyväskyläläistaustainen stand up -koomikko heitti myöhäisillan lähetyksessä noin 4,5 minuutin pituisen setin.
Leikola hauskuutti ohjelmassa vitsailemalla englannin kielestä. Leikola kertoi asuneensa Yhdysvalloissa lähes neljä vuotta ja osaa kieltä melko hyvin, mutta hän edelleen jatkuvasti oppii uusia sanoja, minkä jälkeen hän kertoi vasta oppimastaan lempisanastaan, jonka merkitys on ’olet nyt kaatanut tarpeeksi kahvia kuppiini’.
Kun Leikola kertoo, mikä sana on, studioyleisö purskahtaa raikuvaan nauruun ja antaa aplodit. Leikola tarttui myös englanninkielisten tapaan sanoa ’language’, kun joku paheksuu toisen ihmisen kiroilua sekä ’no means no’ -kampanjaan, johon hän antoi pienen korjausehdotuksen, jotta ihmiset todella oppisivat, mitä sana ’no’ tarkoittaa.
Leikolan jutut osuivat ja upposivat studioyleisöön, joka nauroi makeasti ja taputti koomikolle läpi hänen settinsä. Leikolan vierailusta on julkaistu myös video The Late Late Show’n YouTube-kanavalla, missä sitä on kommentoitu varsin positiiviseen sävyyn.
”Yksi parhaimpia myöhäisillan komediasettejä, jonka olen aikoihin nähnyt”, Little Xel kehui.
”Hänellä on todella ainutlaatuinen ja mahtava näkemys siitä, miten sanat toimivat. Ja komediallinen ajoitus 5/5”, killmesatan kommentoi Leikolan esitystä.
”Viimeinkin oikeasti hyvä koomikko. Suurin osa ihmisistä on ihan hyviä ja kikatat vähän, mutta tämä oli hauska”, The Cosmic Super Nuova Blasters sanoi.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Leikola saa näin upeasti näkyvyyttä Yhdysvalloissa. Vuoden 2018 alussa suomalaiskoomikko esiintyi Conan O’Brienin talk show’ssa, mistä voit lukea lisää täällä.
Voit katsoa Leikolan vierailun James Cordenin isännöimässä talk show’ssa artikkelin yllä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 10 asiaa, jotka jokaisen naisen pitäisi tehdä oman hyvinvointinsa vuoksi
- Jos elit 90-luvulla, muistat taatusti nämä TV-sarjat
- 10 noloa tilannetta, joihin yhden yön juttu voi päättyä
- 9 hulvatonta yhtäläisyyttä lasten ja poliitikkojen välillä
- 5 asiaa, jotka moni puhdistaa edelleen väärin
- Yksi iltasatu, lasi vettä ja vielä yksi halaus… 15 vaihetta, jotka jokainen vanhempi tunnistaa
- 4 virhettä, jotka aiheuttavat kaksihaaraisia hiuksia
- Tutkimuksen mukaan sosiaalisesta mediasta voi olla hyötyä erityisesti naisille
- 5 syytä, joiden vuoksi myös onnellisessa parisuhteessa voidaan päätyä pettämään
- Viivytteletkö eropäätöstä lasten vuoksi? Tästä syystä ero voi olla lapsen kannalta paras vaihtoehto
- Mikä on seksikkäintä, mitä nainen voi pukea päälleen? Miehet vastasivat
- Tämä piirre vetää miehiä puoleensa kuin magneetti – ”seksikkäintä ikinä”
- 10 asiaa, joiden sanomista kannattaa harkita kahdesti parisuhteessa
- 10 taitoa, jotka jokaisen naisen pitäisi opetella – kuinka monta sinä jo osaat?
- Kuulutko keskivertoon? Vertaa seksikumppaniesi määrää tutkimustuloksiin
- 10 asiaa, jotka kannattaa tehdä päivittäin, jos haluat painon putoavan
- Tarkista, ettet julkaise näitä tietoja sosiaalisessa mediassa
- 10 syytä, joiden vuoksi moni avioliitto päättyy eroon