Hurmaava pikkutyttö kertaa välitunnin draamaa meikkitutoriaalillaan – katso hulvaton video
Tytön videosta on tullut viraalihitti.
Jayde Kamille on vasta 5-vuotias, mutta hän on jo taitava somevaikuttaja ja hittivideoiden tähti. Instagram-sivullaan ”minivaikuttajaksi” kuvaillun Jayden videoista yksi kuitenkin tuntuu olevan ylitse muiden.
Videolla Jayde on vielä nelivuotias ja kuin kuka tahansa muu kauneusbloggaaja. Hän täyttää kulmakarvojaan, häivyttää meikkivoidetta ja punaa huuliaan – ja samalla kertaa koulussa välitunnilla tapahtunutta draamaa.
Jayde juttelee eloisasti ja kertoo, miten hän oli joutunut välitunnilla jäähylle tartuttuaan luokkakaveriaan hiuksista, koska hän oli ärhennellyt Jaydelle. Sitten hän jakaa äidiltäänsä saamansa neuvon.
”Äitini sanoi minulle, että pidä huolta omista asioistasi. Älä aloita mitään sotkua”, Jayde sanoo.
Tämän jälkeen hurmaava tyttö paljastaa opettajan soittaneen hänen äidilleen.
”Nytkö olen tuplasti ongelmissa? Absurdia”, Jayde päivittelee.
Tytön välikommentit ja asenne tekevät videosta hulvattoman. Jayden tutoriaali on alun perin julkaistu toukokuussa 2019, mutta se alkoi levitä uudelleen kesällä ja muun muassa Oscar-palkittu näyttelijä Viola Davis jakoi sen omalla Instagram-sivullaan ja kertoi, kuinka video sai hänet nauramaan erittäin makeasti pitkästä aikaa.
Voit katsoa Jayden meikkitutoriaalin ja draaman kertauksen alta. Voit seurata tätä ”minivaikuttajaa” Instagramissa täällä ja ottaa hänen ja hänen perheensä YouTube-kanavan seurantaan täällä.
Lähde: ELLE
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mitä lahjaksi ylioppilaalle? Nuoret listasivat toiveensa
- Suomessa nopeasti yleistyvä terveysongelma koskee yhä useampaa nuorta naista
- Yleinen virhe heikentää aurinkosuojan tehoa – ihotautilääkäri suosittelee tätä ratkaisua
- Kuoleman lähestyminen näkyy kehossa usein näin – 8 yleistä merkkiä
- 5 hyvää syytä juoda olutta tänään – tiesitkö näistä terveyshyödyistä?
- Suomalaisten suosima mauste lisää vakavien sairauksien riskiä – yhteys tuhansiin kuolemiin
- Naiset paljastivat, mikä arjessa kuormittaa eniten – listaan on helppo samaistua
- Lähestyykö kesäloma? Näillä vinkeillä vältät viime hetken lomastressin
- Miksi naiset käyvät kuumana parrakkaisiin miehiin? Tässä 11 syytä
- Harrastukset, jotka kertovat itsevarmuudesta ja intohimosta – moni pitää niitä varsin seksikkäinä
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Jos sinulla on siniset silmät, pukeudu ensisijaisesti näihin väreihin
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tutkimus paljastaa iljettävän tavan, johon sekä miehet että naiset syyllistyvät
- Outo oire jalassa voi kertoa vakavasta sairaudesta – näitä merkkejä ei pidä sivuuttaa
- 5 asiaa, joita mies tekee vain, jos on oikeasti rakastunut
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa
- Isovanhempi, näitä lauseita ei kannata sanoa lapsenlapselle edes vitsillä