Helppo niksi saa kondomin tuntumaan miehestä paremmalta – ”Miehet ovat hämmästyneet”
Niksi voi tehdä kondomien käytöstä mukavampaa miehelle.
Vaikka kondomeja on saatavilla monenlaisina ja ne ennen kaikkea ovat ainoa ehkäisymenetelmä, joka suojaa myös sukupuolitaudeilta, kohtaavat monet naiset miehiä, jotka eivät haluaisi käyttää kondomia. Miehet vetoavat erilaisiin syihin, kuten ”kondomit eivät tunnut hyvältä”, ”kondomin laitto latistaa tunnelman” tai ”en saa orgasmia kondomin kanssa”.
Cosmopolitanin mukaan nämä syyt eivät ole päteviä tai perusteltuja. Jos seksikumppani kuitenkin vastustelee ajatusta kondomin käytöstä, voi turvautua todella helpon niksin apuun, joka tekee kondomin käytöstä miehelle mukavampaa ja saa sen tuntumaan paremmalta.
Apuun tarvitaan vain liukuvoidetta.
”Lisää muutama tippa vesipohjaista liukuvoidetta kondomin sisään ennen kuin se laitetaan peniksen ylle”, seksitutkija Maureen Miller neuvoi.
”Miehet kertovat hämmästyneensä, kuinka paljon paremmalta se tuntuu”, hän lisäsi.
Monissa kondomeissa on Cosmopolitanin mukaan liukastetta niiden ulkopuolella ja lisäämällä tipan tai kaksi liukuvoidetta kondomin kärkeen ennen kuin sen rullaa peniksen päälle, voi se saada kondomin tuntumaan miehestä miellyttävämmältä.
Jos liukuvoiteen lisääminen sisäpuolelle aiheuttaa huolta siitä, että kondomi menisi rikki tai ei pysyisi paikoillaan, on syytä muistaa, että liukuvoidetta lisätään vain hieman.
”Kondomit on vaikea rikkoa, vaikka ei se mahdotonta ole. Yleisin syy kondomin hajoamiseen on se, ettei sitä laitettu ylle oikealla tavalla. Kärkeä täytyy puristaa, kun kondomin rullaa peniksen päälle, jotta siinä on tilaa siemennesteelle. Muuten kondomi voi revetä”, Miller sanoi.
Ja jos kumppanista tuntuu, että kondomin laitto latisaa tai pilaa tunnelman, voi tilanteesta tehdä kuuman osan esileikkiä.
”Käytä suutasi, kieltäsi ja käsiäsi, tee kondomin laittamisesta peniksen ylle todella eroottista”, Miller vinkkasi – mikään kun ei ole seksikkäämpää kuin turvallinen, suojattu seksi.
Lähde: Cosmopolitan
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 5 hyvää syytä juoda olutta tänään – tiesitkö näistä terveyshyödyistä?
- Suomalaisten suosima mauste lisää vakavien sairauksien riskiä – yhteys tuhansiin kuolemiin
- Naiset paljastivat, mikä arjessa kuormittaa eniten – listaan on helppo samaistua
- Lähestyykö kesäloma? Näillä vinkeillä vältät viime hetken lomastressin
- Miksi naiset käyvät kuumana parrakkaisiin miehiin? Tässä 11 syytä
- Harrastukset, jotka kertovat itsevarmuudesta ja intohimosta – moni pitää niitä varsin seksikkäinä
- Tummat linssit eivät vielä tarkoita hyvää suojaa – tämä kannattaa tietää aurinkolaseista
- Moni on unohtanut nämä lapsuuden keräilyhullutukset täysin – oliko sinullakin näitä?
- Isovanhempi, näitä lauseita ei kannata sanoa lapsenlapselle edes vitsillä
- Et tarvitse kalliita seerumeita näyttääksesi nuoremmalta – ota käyttöösi nämä vinkit
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Jos sinulla on siniset silmät, pukeudu ensisijaisesti näihin väreihin
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tutkimus paljastaa iljettävän tavan, johon sekä miehet että naiset syyllistyvät
- Outo oire jalassa voi kertoa vakavasta sairaudesta – näitä merkkejä ei pidä sivuuttaa
- 5 asiaa, joita mies tekee vain, jos on oikeasti rakastunut
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa
- Kuinka monet treffit ennen seksiä? Kysely paljastaa yleisimmän vastauksen