Harmaita hiuksia voi peittää ilman kestovärjäystä – aineksia siihen löytyy myös keittiöstä
Harmaiden hiuksien määrä lisääntyy ikääntyessä. Moni haluaa peittää ne, mutta siihen löytyy muitakin tapoja kuin kestovärjäyksellä peittäminen.
Jos hiuksien kestovärjäys ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta, kokeile jotain näitä The List -sivuston esittelemiä keinoja, joilla harmaat haituvat peittyvät.
Peitä vain ne osat, jotka ovat harmaita
Kosmetiikkaa myyvistä paikoista löytyy paljon tuotteita, joiden avulla voi peittää harmaita hiuksia ilman kestovärjäystä. Harmaat osat hiuksista voi peittää esimerkiksi siihen tarkoitetuilla peitevoiteilla, joita levitetään pienen siveltimen avulla, jolloin kaikkia hiuksia ei tarvitse värjätä eikä varsinkaan kestovärjätä.
Toinen vaihtoehto näyttää ihan ripsiväriltä, mutta sillä on tarkoitus värjätä osa hiuksista. Näitä kumpaakin löytyy monessa eri värissä, joten sieltä löytyy helposti omaan hiustenväriin sopivia vaihtoehtoja.
Kotoa, yleensä keittiöstä, löytyviä vaihtoehtoja harmaiden peittämiseen
Harmaita hiuksia voi peittää myös sellaisilla asioilla, joita löytyy monien keittiöstä jo valmiiksi. Jos hiuksesi ovat tummat, voi kokeilla peittämiseen kahvia tai tummaa teetä.
Jos taas hiuksesi ovat ruskeat, voit kokeilla peittämiseen seosta, jossa on mustapippuria, jugurttia ja melassia (blackstrap molasses). Muista varoa silmiäsi, kun testaat tätä.
Henna taas on hyvä vaihtoehto punapäille. Vaaleahiuksiset voivat kokeilla harmaiden värjäämiseen sitruunamehun ja kookosöljyn seosta.
On myös viitteitä siitä, että harmaiden hiuksien syntymistä voi ehkäistä ja vähentää. Tähän ei ole vielä tieteellistä näyttöä, mutta joidenkin mielestä sellainen voi onnistua, kun juodaan juomaa nimeltään kombutsa.
Lähde: The List
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kuulet nämä lauseet vain, jos sinua arvostetaan aidosti
- Nämä ovat top 3 seksikkäintä horoskooppimerkkiä – kuuluuko omasi joukkoon?
- Yhden aistin heikkeneminen voi paljastaa kohonneen riskin sydänsairaudelle
- 7 pientä arjen tekoa, jotka vievät kohti kesäkuntoa – aloita jo tänään
- Mitä miehet kertovat naisista ystävilleen? Ensimmäinen kohta on yllättävän yleinen
- Näin kävellessäsi kehosi joutuu turhaan koetukselle – tämä virhe on yleinen
- Miehet kertovat rehellisesti: 18 naisten muotijuttua, joista he eivät pidä lainkaan
- Näistä merkeistä tiedät, että mies haluaisi vetää sinut syliinsä ja suudella
- 10 tapaa, joilla mies yrittää flirttailla (ja onnistuu lähinnä ärsyttämään)
- Haaveiletko kiinteämmästä pepusta? Näillä liikkeillä saat tuloksia kesään mennessä
- Miehet kertovat rehellisesti: 18 naisten muotijuttua, joista he eivät pidä lainkaan
- 7 tapaa, joilla mies paljastaa ihastuneensa sinuun – osa on söpöjä, osa suorastaan lapsellisia
- Haaveiletko kiinteämmästä pepusta? Näillä liikkeillä saat tuloksia kesään mennessä
- Mitä miehet kertovat naisista ystävilleen? Ensimmäinen kohta on yllättävän yleinen
- Tämä testi kertoo, oletko epäterveessä suhteessa – vastaa rehellisesti
- Jos teet tätä nukkuessasi, on aika hakeutua lääkäriin
- Miksi puolisot alkavat näyttää toisiltaan? Tätä et ehkä haluaisi kuulla
- Oman terveyden kanssa ei kannata leikkiä – 6 asiaa, joista lääkärille pitää kertoa totuus
- Kärsitkö kuivasta ihosta aina talvisin? Näillä keinoilla katkaisin ihottavan kierteen
- Nämä värit tekevät vaikutuksen miehiin – kokeile seuraavilla treffeillä