Halloween lähestyy: 19 hauskaa DIY-ideaa halloweeniksi – katso ja inspiroidu!
Halloween on jo aivan nurkan takana.
Halloween on pyhäinpäivää edeltävä juhla, jonka juuret ovat kelttien samhainissa. Halloween on suosittu juhla etenkin Yhdysvalloissa, missä pukeudutaan naamiaisasuihin ja lapset kiertävät naapurustossa karkki vai kepponen -kierroksilla.
Halloweenin juhlinta yleistyy Suomessa vuosi vuodelta, mutta ajankohtia siihen on oikeastaan kaksi: amerikkalaiseen tyyliin lokakuun lopussa tai pyhäinpäivänä. Pyhäinpäivää vietetään Suomessa 31.10.-6.11. väliselle ajalle osuvana lauantaina, joten tänä vuonna halloween-juhlia voi siis olla tulevana viikonloppuna tai 6. marraskuuta.
Jos olet järjestämässä halloween-juhlat, mutta koristeet ovat kuitenkin vielä hankkimatta tai asu päättämättä, voi tämä 5-Minute Crafts KIDS:n YouTube-kanavalla julkaistu video pelastaa sinut pinteestä. Videolla esitellään yhteensä 19 tee se itse -ideaa erilaisten koristeiden ja asutarpeiden tekoon.
Videolla näytetään muun muassa, miten tehdään värikäs kurpitsa tai kurpitsa, joka näyttää hotkaisseen jonkun ihmisen suihinsa ja jäljellä on enää vain yksi jalka, ja kuinka tuorekelmusta syntyy aave. Lisäksi videolla esitellään muun muassa se, miten tehdään itse enkelille siivet, noidalle kengät, vampyyrille hampaat ja haltialle korvat.
Koristeet ja asut sopivat niin lasten kuin aikuisten juhliin, ja niitä voi oman mielikuvituksen tai taitotason mukaan muokata. Muista kuitenkin huolehtia turvallisuudesta ja olla varovainen sekä huolellinen, kun teet näitä DIY-koristeita ja -asuja.
Voit katsoa videon erilaisista halloween-ideoista alta!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mitä lahjaksi ylioppilaalle? Nuoret listasivat toiveensa
- Suomessa nopeasti yleistyvä terveysongelma koskee yhä useampaa nuorta naista
- Yleinen virhe heikentää aurinkosuojan tehoa – ihotautilääkäri suosittelee tätä ratkaisua
- Kuoleman lähestyminen näkyy kehossa usein näin – 8 yleistä merkkiä
- 5 hyvää syytä juoda olutta tänään – tiesitkö näistä terveyshyödyistä?
- Suomalaisten suosima mauste lisää vakavien sairauksien riskiä – yhteys tuhansiin kuolemiin
- Naiset paljastivat, mikä arjessa kuormittaa eniten – listaan on helppo samaistua
- Lähestyykö kesäloma? Näillä vinkeillä vältät viime hetken lomastressin
- Miksi naiset käyvät kuumana parrakkaisiin miehiin? Tässä 11 syytä
- Harrastukset, jotka kertovat itsevarmuudesta ja intohimosta – moni pitää niitä varsin seksikkäinä
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Jos sinulla on siniset silmät, pukeudu ensisijaisesti näihin väreihin
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tutkimus paljastaa iljettävän tavan, johon sekä miehet että naiset syyllistyvät
- Outo oire jalassa voi kertoa vakavasta sairaudesta – näitä merkkejä ei pidä sivuuttaa
- 5 asiaa, joita mies tekee vain, jos on oikeasti rakastunut
- Isovanhempi, näitä lauseita ei kannata sanoa lapsenlapselle edes vitsillä
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa