Game of Thronesin seuraavasta kaudesta julkaistiin esimakua – videolla hyytävää tunnelmaa
Seuraavan Game of Thrones -kauden alkuun on aikaa vielä muutama kuukausi.
HBO on julkaissut hieman esimakua kesällä alkavan supersuositun Game of Thrones -sarjan seitsemännestä kaudesta. Teaser-videolla nähdään Jon Snow, Daenerys Targaryen ja Cersei Lannister kävelemässä kohti omia valtaistuimia ja video päättyy hyytäviin tunnelmiin – talvi on todella saapumassa Westerosiin. Seuraavan kauden jaksojen tapahtumia teaser ei juuri paljasta, mutta se herättää kysymyksiä. Videolla Jon ja Cersei ovat siellä, minne kuudennen kauden päätteeksi jäivätkin, mutta fanit pääsevät esimerkiksi arvuuttelemaan, onko edellisen kauden lopulla armeijansa ja lohikäärmeidensä kanssa merta ylittämään lähtenyt Daenerys Dragonstonessa vai kenties jossain muualla. Aiemmista kausista poiketen uuden kauden alkua joudutaan odottamaan kevään sijaan heinäkuun puoliväliin saakka. George R. R. Martinin Tulen ja jään laulu -kirjasarjaan perustuvan Game of Thronesin toiseksi viimeinen kausi alkaa Yhdysvalloissa 16. heinäkuuta ja saadaan meillä Suomessa katsottavaksi seuraavan päivän puolella C Moren ja HBO Nordicin kautta. Voit katsoa HBO:n julkaiseman maistiaisen artikkelin yltä. Teaseria on alettu netissä jo pilkkoa osiin ja esimerkiksi Mashablen pohdinnan teaserista ja sen mahdollisista vihjeistä tulevista tapahtumista voit lukea täällä. Lähde: MashableLUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Työpaikka ei enää tahdo kelvata ilman näitä 6 asiaa – ainakaan nykynuorisolle
- Mies, joka todella rakastaa vaimoaan, sanoo usein nämä 5 asiaa aivan ohimennen
- Kaksi viattomalta kuulostavaa kysymystä voi olla parisuhteelle paljastava testi – mitä sinä vastaisit?
- Milloin nainen on parhaimmillaan? Yksi miesten vastauksista osuu suoraan asian ytimeen
- Krapula voi vaikuttaa naisten seksihaluihin yllättävällä tavalla – lääkäri kertoo syyn
- Valehtelua, tyhjiä lupauksia ja vastuun välttelyä – nämä 10 tapaa syövät luottamusta
- Nämä 6 asiaa sinkut näkevät eri tavalla kuin parisuhteessa elävät – yksi voi yllättää varatut
- Jos viihdyt yksin etkä kaipaa turhaa jutustelua, sinulla on todennäköisesti nämä 8 piirrettä
- 70- ja 80-lukujen lapset muistavat nämä 5 asiaa – nykyajan lapsille ne ovat jo vieraita
- Nämä 8 tapaa saavat muut arvostamaan sinua vähemmän
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Jos mies tekee nämä 11 tekoa, tiedät että hän rakastaa sinua
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Jos viihdyt yksin etkä kaipaa turhaa jutustelua, sinulla on todennäköisesti nämä 8 piirrettä
- Nämä 11 kodin esinettä kertovat hyvästä parisuhteesta – löytyvätkö nämä myös teidän kotoanne?
- Korkea verenpaine? Katso, mitä kannattaa syödä ja mitä välttää
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä