Flirttailua vai pettämistä? Nämä merkit paljastavat, ettei flirttailusi ole viatonta

Parisuhteessa olevatkin saattavat flirttailla muiden kanssa, kuten työkaverin, vanhan tuttavan tai vaikkapa baarimikon kanssa, ja kuittaavat sen sillä, että se on vain harmitonta flirttiä – kunnes se ei enää olekaan sitä.
Psykologian professori Susan Krauss Whitbourne Massachusettsin yliopiston Amherstin kampukselta kertoi Women’s Healthille, että viattomalta vaikuttanut flirttailu voi toisinaan muuttua syöksykierteeksi ja lopulta muuttua pettämiseksi, mutta hän ei kuitenkaan miellä flirttailua pettämisen muotona, kunhan se pysyy flirttinä. Oaklandin ylopiston professori Terri Orbuch on samoilla linjoilla ja lisäsi:
”Flirttailu on sitä, kun tietoisesti haluat kiinnittää jonkun huomion tai viestit kiinnostuksesta olla enemmän tekemisissä jonkun kanssa. Nämä teot eivät välttämättä tarkoita, että haluat harrastaa seksiä tai emotionaalisesti lähentyä tämän ihmisen kanssa.”
Women’s Healthin mukaan ei siis ole syytä huoleen, jos sinä tai kumppanisi annatte hieman enemmän huomiota kaverille tai ystävällisen viestin päättää ’haleja’-toteamukseen tai esimerkiksi XOX-tyylillä.
”Nämä teot ovat ystävällistä käytöstä saada huomiota tai viestiä halusta olla tekemisissä, ei sitä, että haluaisi olla romanttisessa suhteessa tai seksuaalisessa suhteessa. Se, miten nämä teot tulkitaan, on eri asia”, Orbuch selitti.
Eli vaikka sinä kokisit, että flirttaileva tyylisi on osa luonnettasi, voi flirttailun toinen osapuoli kokea sen haluna suhteeseen tai seksiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettetkö voisi jutella mukavia söpön baarimikon kanssa, kun olet viettämässä tyttöjen iltaa, mutta on tärkeä tunnistaa, milloin raja ylittyy flirttailusta emotionaaliseksi pettämiseksi.
Alla on kuusi merkkiä, joista tunnistat, ettei kyse ole enää viattomasta ja harmittomasta flirtistä.
Et uskalla kertoa kumppanillesi henkilöstä, jonka kanssa flirttailet
Women’s Healthin mukaan tämä voi vaikuttaa selvältä, koska asioiden salailu kumppanilta ei ole koskaan hyvä asia. On tärkeä kysyä itseltä, pidätkö flirttailun salassa sen takia, koska sillä ei ole väliä vai sen takia, koska pelkäät kumppanisi reaktiota.
”Olet luultavasti alkanut ylittää rajoja, kun pelkäät kumppanillesi kertomista”, Whitbourne sanoi.
”Koska jos sinulla on jotain salattavaa, silloin sinulla on jotain salattavaa”, hän jatkoi.
Tämä ei ole sinänsä pettämistä, mutta ei se ole hyvä asiakaan.
”Kun kumppanisi pettää, hän rikkoo luottamuksesi”, Orbuch muistutti.
Joten jos koet, että flirttaileva käytöksesi jotenkin pettää sinun ja kumppanisi välille rakentuneen luottamuksen, kannattaisi sinun lopettaa flirttailu.
Saat toiselta ihmiseltä emotionaalista tukea ja yhteyden
Jos olet flirttailut vaikapa kollegan kanssa kuukausien ajan, mutta se on pintapuolista jutustelua, ei siinä ole Women’s Healthin mukaan mitään pahaa.
”Kun alat hakea tältä ihmiseltä emotionaalista tukea ja yhteyttä oman kumppanisi sijaan, olet ylittänyt rajan flirttailun ja emotionaalisen pettämisen välillä”, Orbuch sanoi.
On ihan okei, jos et ensimmäisenä kerro kumppanillesi jotain – kenties sait huonoja uutisia töissä ja sinun täytyy saada purkaa mieltäsi kelle tahansa, joka on siinä lähellä. Kumppanisi pitäisi kuitenkin olla yksi niistä ihmisistä, joihin turvaudut säännöllisesti emotionaalisen tuen saamiseksi.
Kerrot hänelle asioita, joista kumppanisi ei tiedä
Orbuchin mukaan jos alat kertoa ja paljastaa flirttikohteellesi itsestäsi asioita, joita et ole koskaan kertonut kumppanillesi, on se emotionaalista pettämistä. Kenties tunnet vetoa tätä flirttailukumppaniasi kohtaan, koska hänessä on jotain sellaista, mitä et saa kumppaniltasi.
”Ihmiset tuntevat vetoa muihin ihmisiin, ei se tarkoita sitä, että olisit huono ihminen tai suhteesi olisi surkea”, Whitbourne sanoi.
Se vain saattaa tarkoittaa sitä, että sinun pitäisi kysyä itseltäsi: Mitä saan tältä ihmiseltä, mitä en saa omalta kumppaniltani – ja onko todella sen arvoista tavoitella sitä?
Flirttailet jatkuvasti
Whitbournen mukaan jos olet ”krooninen flirttailija”, et ole luultavasti vielä valmis sellaiseen sitoutumiseen ja intiimiyteen, mitä pitkäkestoinen parisuhde vaatii.
”Aiempi käytös ennustaa tulevaa”, hän selitti ja jatkoi, että luvassa on paljon sydänsuruja.
Toisinaan on parempi päättää suhde ennen kuin kumppanisi on liian sitoutunut siihen.
Teillä on omia sisäpiirin vitsejä flirttailukumppanisi kanssa
Voi vaikuttaa pikkujutulta, että on sisäpiirin vitsejä vanhan kaverin tai työkaverin kanssa, mutta Whitbournen mukaan ne ovat todella ongelma parisuhteissa. Kuvittele, että olet jossain sosiaalisessa tilanteessa ja sinulla on jonkun kanssa paljon sisäpiirin vitsejä.
”Se voisi olla todella loukkaavaa kumppanillesi”, Whitbourne selitti.
”Ja se on yksi merkki siitä, että flirttailu muuttuu vakavampaan suuntaan, koska se muodostaa intiimiyttä, jonka ulkopuolelle jää muut ihmiset, kuten kumppanisi”, hän lisäsi.
Huomaat ajattelevasi häntä, kun olet kumppanisi kanssa
Jos olet fyysisesti kumppanisi kanssa, mutta mielessäsi toisen seurassa, olet suuntaamassa vaaralliselle alueelle. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, että suhteessa ollessa tuntee vetoa toista ihmistäkin kohtaan, kunhan niitä tunteita vastaan taistelee.
”Kun et pysty taistelemaan tunteita vastaan ja ne valtaavat sinut, sitten sinun täytyy päättää, mitä teet asialle”, Whitbourne sanoi.
Lähde: Women’s Health
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hiuspohja rauhoittui vasta, kun uskalsin luopua shampoosta – ratkaisu löytyi voidehyllyltä
- Tutkimus: tässä asennossa nainen saa todennäköisimmin orgasmin
- 11 piirrettä miehissä, jotka saavat naisten sukat pyörimään ja posket punastumaan
- Ihminen viestii pahaa oloaan usein huomaamattaan – 11 lausetta, jotka voivat huutaa apua rivien välistä
- 8 merkkiä siitä, että mies on vain seksin perässä
- Nainen avasi rehellisesti erokokemuksensa – nämä 11 asiaa hän olisi halunnut kuulla eron jälkeen
- Näetkö unia edesmenneistä läheisistä? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole sattumasta
- Tarkkailen ihmisten käsiä, kun he kävelevät – tämän tekevät vain tietyntyyppiset ihmiset
- Hyväsydäminen ihminen ei aina tunnista itseään sellaiseksi, mutta nämä 16 merkkiä todistavat toisin
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- Tutkimusten mukaan tähän aikaan päivästä naisen seksihalut ovat huipussaan
- Näetkö unia edesmenneistä läheisistä? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole sattumasta
- Oletko itse syypää ryppyihisi? Nämä arkiset tavat vanhentavat ihoasi huomaamattasi
- Eronnut mies puhuu suoraan: ”nämä virheet tuhosivat avioliittoni, enkä halua kenenkään toistavan niitä”
- Tutkimus: tässä asennossa nainen saa todennäköisimmin orgasmin
- Horoskooppisi mukaan sinusta tulee tällainen vanhana – kuvaus osui nappiin ehkä liiankin hyvin
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- 11 pientä vihjettä paljastavat, ettei nainen ole enää varma suhteestaan
- Tunnusta pois! 12 ällöttävää asiaa, joita me kaikki olemme tehneet makuuhuoneessa
- 8 merkkiä siitä, että mies on vain seksin perässä