Etkö keksi, mitä antaisit äidille lahjaksi äitienpäivänä? Katso kuusi lahjaideaa erilaisille äideille

Sunnuntai ja äitienpäivä lähestyvät kovaa vauhtia.
Jos aiot antaa äitienpäivänä lahjan, mutta et ole vielä hankkinut sellaista tai saati keksinyt, mitä antaisit, voivat hyvät vinkit olla tarpeen. Koska äitejä on niin moneen lähtöön – yksi tykkää kokkailusta, toinen viihtyy ulkona ja niin edelleen – on alle koostettu kuusi lahjaideaa erilaisille äideille.
Äidille, joka on aina ajan tasalla
Hän on aina kartalla kaikesta ja ajoissa paikalla. Hän on aina ajoissa kaikissa tapaamisissa, muistaa kaikkien syntymäpäivät – kenties jopa sinun parhaiden ystäviesi – ja hän lähettää ensimmäisenä sinulle viestin, kun olet ollut ensitreffeillä. Osoita tiedostavasi se, että äitisi on aina ollut tukenasi ja läsnä antamalla hänelle lahjaksi kaunis, aikaa kestävä kello.
Äidille, joka on viinin ystävä
Hän pitää erilaisten viinien kokeilusta ja kenties osaa jo tunnistaakin eroavaisuuksia eri viinien välillä. Voit tukea hänen viiniharrastustaan esimerkiksi järjestämällä viininmaisteluillan itse kotona tai viemällä äidin viinitastingiin, jossa hän pääsee ammattilaisten kanssa tutustumaan viineihin.
Äidille, joka viihtyy ulkona
Kun lämpimittarin lukemat kohoavat 15 asteen paremmalle puolelle, ei häntä juuri sisätiloissa näy. Kenties hän on tekemässä pihatöitä tai nautiskelee auringosta lehteä lukien takapihalla. Ainoa asia, mitä äidiltäsi puuttuu, on tyylikäs lierihattu, joka suojaa hänen päätään ja pitää kasvot varjossa, mutta samalla näyttää hyvältä ja kerää kehuja.
Äidille, joka todella rakastaa kynttilöitä
Jos hän todella on kynttiläihminen, osta äidille lahjaksi kauniita kynttilöitä. Osta esimerkiksi setti kynttilöitä, jotka ovat hänen lempivärissään, tai erilaisia tuoksukynttilöitä.
Äidille, joka nauttii kokkailusta
Aina hänen keittiöön tullessa nenään tulvii ihastuttavia tuoksuja hänen kokkailuistaan – ja mikä parasta, maku on yhtä hyvä kuin tuoksu. Yllätä oman elämäsi jauhopeukalo uudella keittiötarvikkeella. Jos tiedät, että äitisi tarvitsee jotain uutta tai jokin on kulunut käyttössä niin, että se on menossa rikki, ennakoi ja osta uusi tilalle. Valitse jotain kestävää, mutta sellaista, joka näyttää hyvältä äidin keittiössä.
Äidille, joka pitää kaikesta kauniista
Olipa kyse sitten sisustuksesta, koruista tai vaatteista, hän pitää kauniista asioista. Muista äitiäsi esimerkiksi ostamalla kaunis koru, joka muistuttaa sinusta tai vaikkapa lahjakortilla sisustusliikkeeseen, jotta hän pääsee valitsemaan sieltä jotain uutta ja kivaa, joka olisi varmasti myös mieluista.
Lähde: Pure Wow
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä