Elokuvan katselu yhdessä kumppanin kanssa parantaa tutkitusti parisuhdetta – kunhan muistatte yhden asian!
Elokuvien katselu on hauska tapa paeta todellisuutta.
Hyvän parisuhteen eteen työskentely taas ei välttämättä ole aina niin hauskaa, eikä sen avulla pysty pakenemaan todellisuutta. Entä, jos nämä asiat voisi yhdistää, eli paeta hauskasti todellisuutta ja tehdä työtä hyvän parisuhteen eteen? Kyllä, se on mahdollista!
Sen sijaan, että elokuvan jälkeen menette nukkumaan, keskustelkaa pieni hetki elokuvassa olevista ihmissuhteista.
Journal of Consulting and Clinical Psychology -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa, tutkijat pyysivät pariskuntia katsomaan elokuvia yhdessä ja sitten puhumaan 30 minuutin ajan elokuva hahmojen romanttisista suhteista.
Lopputulos: Avioerotilastot kutistuivat puoleen. Tämä johtuu siitä, että puhuminen elokuvahahmojen ristiriidoista tarjosi pariskunnille turvallisen ympäristön ajatella omaa suhdettaan. ” Ei ole niin pelottavaa avata keskustelua elokuvan jälkeen.” kertoo tutkimuksen toinen tutkija, Ronald Rogge. ”Se on vähemmän ahdistavaa ja leimaavaa.” hän lisää.
Vaikka valkokankaalla näkyvät suhteet ovat täysin erilaisia kuin todelliset suhteet, niistä voi silti oppia omasta reaktiosta tilanteisiin, joita kohtaamme suhteessa ja muutoinkin elämän aikana.
Ottakaa heti hyvä vinkki käytäntöön ja viettäkää kumppanin kanssa parisuhdetta parantava hetki jo tänä iltana!
Jaa eteenpäin tämä mahtava uutinen!
Lähde: Pure Wow
LUE MYÖS:
100 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin – vain 1 eurolla!
- Talleta 1€
- Saat heti 100 ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Tuntuuko, että työ vie kaikki voimasi? Syy ei välttämättä ole edes työssä
- Jos tässä kohtaa vatsaa tuntuu kipua, voi olla tosi kyseessä
- 10 asiaa, jotka jokaisen tyttären olisi hyvä kuulla isältään
- Tätä tuttua maustetta suomalaiset hamstraavat nyt – terveyshyötyjen lista on melkoinen
- Vasta vauvan saatuasi ymmärrät nämä 20 asiaa
- Miksi huonosta suhteesta ei vain lähdetä? Tämä on asia, jota ulkopuolisen voi olla vaikea ymmärtää
- Moni tekee tämän joka yö tietämättä mahdollisesta terveysriskistä
- 15 merkkiä, että laihdutuksesi toimii – vaikka vaaka väittää muuta
- Jos sivuutat nämä merkit, saatat pian olla burnoutin partaalla
- Oletko löytänyt aidon rakkauden? Jos nämä asiat puuttuvat, kannattaa miettiä kahdesti
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Näitä asioita mies tarkkailee seksin aikana – huomio kiinnittyy aivan muuhun kuin luulet
- Jos tämä kipu herättää öisin, sairaus on voinut edetä jo pitkälle
- Hyväkin parisuhde joutuu koetukselle näiden tapojen vuoksi – 10 merkkiä epäkypsästä käytöksestä
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Näistä 3 asiasta voi tunnistaa alkoholiongelman – ex-alkoholisti ja päihdeterapeutti kertoo
- Nämä piirteet nuoremmissa naisissa vetoavat vanhempiin miehiin
- Jos haluat pitää rinnat terhakkaina, vältä näitä 5 tapaa
- 5 asiaa, joita lentoemännät eivät voi sietää – sorrutko itse johonkin näistä?