Eikö miehesi kuuntele sinua oikeasti? – ehkä syy on jokin näistä kolmesta
Kun toinen puhuu, niin häntä pitää kuunnella, jos ei halua olla huonokäytöksinen.
Kaikki eivät silti kuuntele aina, mitä sanottavaa muilla on. Se voi olla esimerkiksi miehesi, joka ei tunnu kuuntelevan mitä yrität hänelle sanoa. Siihen voi löytyä kuitenkin ihan selkeä syy tai aika montakin. Syyt voivat yllättää, mutta niistä on hyvä olla tietoinen, jos haluat, että sanomasi eivät mene enää hänen korviensa ohitse.
Kolme syytä, miksi miehesi ei kuuntele sinua
Yksi syy siihen, miksi miestäsi ei tunnu kiinnostavan, mitä haluat sanoa hänelle, voi liittyä siihen, että puhut hänelle ihan liikaa. Jos olet koko ajan äänessä, ei hän taida jaksaa kuunnella ihan kaikkea, mitä höpötät. Kannattaa miettiä mitä sanoo. Älä höpöttele hänelle täysin turhista asioista, jotta saa perille ne asiat, jotka ovat oikeasti tärkeitä.
Toinen hyvä syy miehesi kuuntelemattomuudelle on se, että puhut hänelle väärillä hetkillä. Jos hänellä on jotain muuta mielessä tai tärkeää tekemistä, ei hän voi kuunnella mitä sanot hänelle. Puhu hänelle silloin, kun sille on oikeasti sopiva hetki.
Kolmas syy voi liittyä vain siihen, että luulet ettei hän kuuntele sinua. Ehkä hän kuuntelikin ja asia meni jo perille? Se selviää, kun kysyt siitä häneltä, mutta joudut taas kerran avaamaan suusi…
Ehkä nämä ovat syitä, miksi hän ei kuuntele tai luulet, ettei hän kuunnellut.
Lähde: Your Tango
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Naiset saavat edelleen enemmän arvostelua näistä asioista kuin miehet
- Älä mene lankaan – näin kaupat manipuloivat sinut tekemään ostoksia
- Jos nämä asiat pätevät sinuun, et ole vielä täysin aikuistunut
- Jos sinulla on siniset silmät, pukeudu ensisijaisesti näihin väreihin
- Tällainen hellyydenosoitus saa helposti koiran tuntemaan olonsa epämukavaksi
- Kolmen päivän juomakuuri saa vatsan nopeasti litteämmäksi
- Outo oire jalassa voi kertoa vakavasta sairaudesta – näitä merkkejä ei pidä sivuuttaa
- Tutkimus yhdistää tämän arkisen juoman parempaan erektioon
- Suomalaiset häpeävät usein tätä kehonosaa ja laiminlyövät sen hoidon
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tyvisolusyöpä kehittyy hitaasti ja salakavalasti – tällainen muutos iholla kannattaa tutkituttaa
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa
- 5 asiaa, joita mies tekee vain, jos on oikeasti rakastunut
- Kuinka monet treffit ennen seksiä? Kysely paljastaa yleisimmän vastauksen
- Jätä nämä vähemmälle – ihosi voi alkaa voida paremmin nopeasti
- Haaveiletko vauvasta? Tutkijoiden mukaan tämä voi lisätä todennäköisyyttä tulla raskaaksi
- Onko tämä tunne tuttu krapulassa? Kardiologi kehottaa ottamaan vakavasti