Dwayne ”The Rock” Johnson on seksikkäin elossa oleva mies – katso kuvat

Johnson sai aiemmin tänä vuonna myös maailman kovapalkkaisimman näyttelijän tittelin.
People-lehti valitsee joka vuosi seksikkäimmän elossa olevan miehen ja tänä vuonna kyseisen kunnian sai Dwayne ”The Rock” Johnson. Viime vuonna samaisen tittelin sai David Beckham ja sitä ennen Chris Hemsworth.
Showpainijasta näyttelijäksi siirtynyt 44-vuotias Johnson otti uutisen vastaan innostuneena.
”Sanoin, että ’Tämä on mahtavaa.’ Ja sitten ajattelin, miten siistiä ja jännittävää tämä on. Tämän jälkeen mietin, että ’Wau, huippu on nyt aika lailla saavutettu.’ En ole oikein varma, mihin jatkaa tästä. Olen tehnyt kaiken, se oli tässä”, Johnson kertoi People-lehdelle tuntemuksiaan.
Muun muassa Fast & Furious -elokuvasarjan osissa 5, 6, ja 7, Muumion paluu ja G.I. Joe: Kosto -elokuvissa näytellyt Johnson on isokokoinen mies – hän painaa yli 100 kiloa ja pituuttakin on noin 196 senttiä. Toimintatähti arvelee, että hänen huumorintajunsa on yksi syy, miksi hänet mielletään seksikkääksi miljoonien faniensa keskuudessa.
”Ja luulisin, että myös se vaikuttaa, ettei koeta olla seksikäs ja on vain cool ja itsevarma liikkeissään. Olen monien fanieni kanssa päässyt todella siistiin tilanteeseen, missä on olemassa suora yhteys heidän valkokankaan ulkopuolella tietämänsä miehen ja valkokankaalla näkevänsä miehen välillä”, Johnson pohti.
Peoplen mukaan näyttelijä on myös vakuuttunut, että hänen tapansa huolehtia ulkonäöstään ovat vaikuttaneet tittelin saamiseen.
”Kaikki alkaa ihosta”, hän sanoi lehdelle nauraen.
”Meillä kaikilla on vain yhdet kasvot. Niistä pitää huolehtia. Joten kuorin ihoani”, Johnson myönsi.
Johnson on aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja julkaisikin Instagramissa kansikuvan People-lehden numerosta, jossa hänen tuore tittelinsä paljastettiin.
”Tämä vain tarkoittaa sitä, että olen edelleen ylhäällä neljältä aamulla treenamassa ahkerasti, huolehtimassa rakkaistan, ajamassa avolava-autoani ja kertomassa muutamia tuhmia tai nörttimäisiä vitsejä… äärimmäisen seksikkäästi tietysti”, kahden lapsen, 15-vuotiaan Simonen ja 11 kuukauden ikäisen Jasminen, isä kirjoitti Instagramissa.
”Muistakaa, seksikkyys ei ole jotain, mitä ”yrität ja olet”. Seksikkyys tapahtuu luonnostaan, kun sinusta on mukava olla oma itsesi. Luottakaa minuun, olen asiantuntija tässä. (Plus luin ”miten olla seksikäs ja mainio suutelija”-oppaan, kun olin 8-vuotias)”, hyvän huumorintajun omaava mies jatkoi.
Seksikkäin elossa oleva mies ei ole ainoa titteli, jonka Johnson on saanut tänä vuonna, sillä aiemmin Forbes kertoi hänen olevan tämän vuoden kovapalkkaisin näyttelijä.
Mitä mieltä sinä olet tämän vuoden valinnasta? Kommentoi alla!
Lähde: People
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä