Asunnon myyntihinta nousee, jos muuttaa kylpyhuoneen oikean väriseksi
Asunnon myynnissä on otettava huomioon lukemattomia tekijöitä. Siksi eri huoneiden värien tärkeys saattaa unohtua.
Tutkimuksen mukaan väreillä on todella paljon merkitystä siihen, millaisen hinnan asunnostaan saa. Kylpyhuoneen väri on niistä yksi tärkeimmistä. On yksi väri, josta ostajat olivat valmiita maksamaan enemmän. Se väri sai pisteitä 93/100, joten suurin osa piti siitä. Kyseessä on vaalea taivaansininen.
Tutkimuksessa oli mukana 1300 uuden asunnon etsijää
Kaikille tutkimuksessa mukana olleille 1300 asunnon etsijälle näytettiin kuvia asunnoista ja niiden eri huoneista. He saivat kertoa, että minkä asunnon he ostaisivat tietyn huoneen perusteella. Vaalea taivaansininen kylpyhuone oli suosituin kylpyhuoneen väri, mutta muidenkin huoneiden väreillä oli jonkin verran merkitystä, vaikka jokainen voi toki maalata seinät mieluisellaan värillä.
Jos makuuhuone oli maalattu tummansinisellä, siitä pidetiin eniten, joten se väri makuuhuoneessa nostaa asunnon arvoa eniten. Keittiön kohdalla oli tietty väri, joka vähensi merkittävästi asunnon arvoa. Se väri on mintun vihreä, jolla ei tämän tutkimuksen mukaan kannata keittiötä värittää. Keittiön kohdalla oli toinenkin väri, josta ei pidetty. Se väri on kirkkaan punainen.
Oletko samaa mieltä näistä väreistä, joita kannattaa ja ei kannata löytyä näistä kodin huoneista?
Lähde: Purewow
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Työpaikka ei enää tahdo kelvata ilman näitä 6 asiaa – ainakaan nykynuorisolle
- Mies, joka todella rakastaa vaimoaan, sanoo usein nämä 5 asiaa aivan ohimennen
- Kaksi viattomalta kuulostavaa kysymystä voi olla parisuhteelle paljastava testi – mitä sinä vastaisit?
- Milloin nainen on parhaimmillaan? Yksi miesten vastauksista osuu suoraan asian ytimeen
- Krapula voi vaikuttaa naisten seksihaluihin yllättävällä tavalla – lääkäri kertoo syyn
- Valehtelua, tyhjiä lupauksia ja vastuun välttelyä – nämä 10 tapaa syövät luottamusta
- Nämä 6 asiaa sinkut näkevät eri tavalla kuin parisuhteessa elävät – yksi voi yllättää varatut
- Jos viihdyt yksin etkä kaipaa turhaa jutustelua, sinulla on todennäköisesti nämä 8 piirrettä
- 70- ja 80-lukujen lapset muistavat nämä 5 asiaa – nykyajan lapsille ne ovat jo vieraita
- Nämä 8 tapaa saavat muut arvostamaan sinua vähemmän
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Jos mies tekee nämä 11 tekoa, tiedät että hän rakastaa sinua
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Jos viihdyt yksin etkä kaipaa turhaa jutustelua, sinulla on todennäköisesti nämä 8 piirrettä
- Nämä 11 kodin esinettä kertovat hyvästä parisuhteesta – löytyvätkö nämä myös teidän kotoanne?
- Korkea verenpaine? Katso, mitä kannattaa syödä ja mitä välttää
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä