Asiantuntijat neuvovat: Tällaista vahinkoa ihanat korkkarit voivat aiheuttaa
Kuva: Fotolia
Mitä korkeampia korkoja käytät, sitä enemmän mahdollisia jalkavaivoja voi syntyä.
Harvat asiat saavat olon tuntumaan yhtä seksikkäältä kuin korkokengät, ja ne sopivat lähes asuun kuin asuun. Korkokenkien käytössä on kuitenkin omat haittapuolensa – muutakin kuin vain hellänä olevat jalat päivän (tai illan) päätteeksi. Shape-lehden mukaan esimerkiksi kävelemällä 8 sentin koroilla saatat vanhentaan niveliäsi ennen aikojaan. Journal of Orthopaedicissa julkaistun tutkimuksen mukaan se johtuu siitä, että kyseisillä korkkareilla kävely aiheuttaa muutoksia kävelyyn samalla tavalla, mitä on havaittu vanhenemisessa heillä, joilla on nivelvaivoja polvissa. ”Korkokengät vaikeuttavat polven suoristumista silloin, kun sen pitäisi. Tämä taas laittaa pidemmäksi aikaa painetta polvilumpiolle ja polven sisukselle saaden sen todennäköisemmin kulumaan pois nopeammin”, tutkimusta tehnyt Constance Chu kommentoi. Korkokenkien käyttö kasvattaa myös nilkan nyrjähdysten, rasitusmurtumien, puristuksissa olevien hermojen ja akillesjänteen lyhentymisen riskiä ja pahentaa vaivaisenluita ja vasaravarpaita. Chun mukaan mitä korkeampi korko, sitä enemmän on potentiaalia jalkaongelmille. Jalkojen hyvinvoinnin asiantuntija Hillary Brennerin mukaan turvallisinta jalkojen terveyttä ajatellen olisi käyttää alle viiden sentin korokoja ja paksummat korot ovat parempi vaihtoehto stilettikorkojen sijaan. ”Mitä leveämpi kanta on, sitä enemmän tukea jalan kaari saa ja näin pysyvän vahingon riski vähenee”, Brenner jatkoi. Jos et henno luopua upeista, korkeista korkkareitasi, koeta rajoittaa niiden käyttöä. ”Koeta käyttää korkkareita 2-3 tuntia päivässä korkeintaan, mutta kello pysähtyy, kun istut”, Brenner neuvoi. Lähde: ShapeLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 5 asiaa, jotka moni puhdistaa edelleen väärin
- Yksi iltasatu, lasi vettä ja vielä yksi halaus… 15 vaihetta, jotka jokainen vanhempi tunnistaa
- 4 virhettä, jotka aiheuttavat kaksihaaraisia hiuksia
- Tutkimuksen mukaan sosiaalisesta mediasta voi olla hyötyä erityisesti naisille
- 5 syytä, joiden vuoksi myös onnellisessa parisuhteessa voidaan päätyä pettämään
- Viivytteletkö eropäätöstä lasten vuoksi? Tästä syystä ero voi olla lapsen kannalta paras vaihtoehto
- Vanhenemista ei voi estää, mutta näillä tavoilla voit hidastaa sitä
- Asia, josta ei kerrota edes omalle kumppanille – jopa 37 % myöntää salaavansa sen
- Sitruuna tukee hyvinvointia monella tavalla – 10 hyvää syytä syödä sitä viikottain
- 4 keinoa, joilla naiset saavat miehet toimimaan haluamallaan tavalla
- Mikä on seksikkäintä, mitä nainen voi pukea päälleen? Miehet vastasivat
- Miehet ovat tästä yllättävän yksimielisiä – nämä asiat saavat kiinnostuksen lopahtamaan
- Pettääkö kumppanisi? Näihin merkkeihin moni havahtuu aivan liian myöhään
- Tämä piirre vetää miehiä puoleensa kuin magneetti – ”seksikkäintä ikinä”
- 10 asiaa, joiden sanomista kannattaa harkita kahdesti parisuhteessa
- 10 taitoa, jotka jokaisen naisen pitäisi opetella – kuinka monta sinä jo osaat?
- Kuivaatko pyykit sisällä? Tämä voi lisätä yllättävää terveysriskiä
- Kuulutko keskivertoon? Vertaa seksikumppaniesi määrää tutkimustuloksiin
- Tarkista, ettet julkaise näitä tietoja sosiaalisessa mediassa
- 10 syytä, joiden vuoksi moni avioliitto päättyy eroon