Kun on älykäs nainen, tarkoittaa se yleensä sitä, että osaa tehdä viisaita päätöksiä.

Jos tuohon lisätään vielä se, että nainen on rakastunut tai haluaisi rakastua, päätökset eivät yllättäen olekaan aina kovin viisaita. Ne ovat päätöksiä, joita monet naiset tekevät, huolimatta siitä kuinka neroina heitä on ennen rakastumista tai siitä haaveilemisesta pidetty.

Rakastuneen tai rakastumisesta haaveilevan naisen hölmöjä päätöksiä

1. Hätiköityjä päätöksiä

Jos on paljon häiriötekijöitä, voi tulla tehtyä päätöksiä hätiköidysti. Rakastuminenkin voi olla yksi syy häiriöille.

2. Päätösten annetaan syntyä itsestään

Kärsitkö, jos teet vääriä päätöksiä? Rakkaudessa niitä voi joutua tekemään paljon. Silloin et ehkä tee päätöksiä lainkaan, vaan annat niiden syntyä itsestään. Rakkaus voi sekoittaa pään ja ennen niin hyviä päätöksiä tehnyt, antaakin päätösten vain olla.

3. Päätöksiä, joita taatusti katuu myöhemmin

Rakastuneena päätöksiä voi tulla tehtyä helposti tunteiden eikä järjen perusteella. Siksi tuollaisia päätöksiä tulee vielä katumaan.

4. Liiallista päätösten ajattelua

Päätöksiä voi myös ajatella liikaa. Joskus tunne siitä, että tekee oikein, johtaakin yllättäen oikeaan päätökseen. Kuulostaa varmasti siltä, että rakastuneena päätösteko on vaikeaa. Muista, että se miltä kehossa tuntuu, voikin olla viisain tie päätökseen.

5. Ystävät saavat vaikuttaa päätöksiin liikaa

Ystävien mielipiteet ovat yleensä aika puolueellisia. Heillä voi olla myös täysin erilaisia mielipiteitä kuin itsellä, joten päätös kannattaisi tehdä itse, sen sijaan, että tekisi sen ystävien mielipiteiden perusteella.

6. Lyhyen aikavälin päätöksiä toivoen pitkän aikavälin tuloksia

Jos tuntuu siltä, että sitä oikeaa ei löydy, voi tulla lähdettyä treffeille sellaistenkin kanssa, joista tietää jo etukäteen, että he eivät ole itselle sopivia kumppaneita. Tuollaisella käytöksellä saa vain tehtyä lyhyen aikavälin päätöksiä, vaikka samalla toivoo, että löytäisi pitkäaikaisen kumppanin. Se ei siten kannata, mutta älykäskin nainen tekee sitä.

Lähde: Yourtango