Äiti julkaisi kuvan ensimmäisen koulupäivän yhteydessä – kuvalla vaikuttava ja liikuttava viesti

Brittiäidin julkaisulla on sydäntäsärkevä tarina, mutta se lähettää myös vaikuttavan viestin.
Monissa perheissä on tapana ottaa uuden kouluvuoden ensimmäisen päivän kunniaksi kuva jälkikasvusta ennen kouluun lähtöä. Brittiäiti Julie Apicellan tänä vuonna julkaisemalla kuvalla on kuitenkin surullinen taustatarina, mutta vaikuttava sekä tärkeä viesti.
Norfolkissa asuva äiti julkaisi kaksi kuvaa vierekkäin Facebookissa 7. syyskuuta. Toinen kuvista on otettu vuosi sitten ja siinä hänen tyttärensä Emily poseeraa kotona kouluasuun pukeutuneena ennen ensimmäistä koulupäivää, mutta vieressä olevassa, tänä vuonna otetussa kuvassa tyttöä ei enää ole.
School photo time – obviously someone very special missing – my daughter Emily. Imagine if your school photo this year…
Julkaissut Julie Apicella 7. syyskuuta 2016
”Koulukuvan aika – selvästi joku erittäin erityinen puuttuu – tyttäreni Emily. Kuvittele, jos tänä vuonna ottamasi koulukuva olisi viimeinen, jonka voit koskaan ottaa ja olisi vain muisto muistettavaksi”, äiti on kirjoittanut kuvajulkaisun yhteydessä.
Huffington Post kertoo Emilyn menehtyneen viime joulukuussa 8-vuotinaana syöpään. Kolmen vuoden ajan tyttö taisteli Wilmsin kasvainta vastaan, mikä on munuaissyövän muoto, ja häntä hoidettiin niin solunsalpaajien, sädehoidon, kantasolusiirron ja kliinisten kokeilujen avulla sekä häneltä leikattiin munuainen pois.
Yhdeksän kuukautta Emilyn kuoleman jälkeen Julie-äiti haluaa tuoda lasten syöpäsairaudet parempaan tietoisuuteen. Yli 10 000 jakoa keränneessä Facebook-julkaisussaankin hän kehottaa ystäviä ja perheenjäseniä laittamaan kultaisen merkin profiilikuviinsa lasten syöpien tietoisuuden puolesta.
”Tietoisuuden kasvattaminen oireista ja siitä, ettei lasten syöpä ole harvinaista, on ensimmäinen askel. Lopulta lasten syövän tunnus, kultainen nauha, on yhtä tunnettu kuin rintasyövän vaaleanpunainen nauha, mutta jotta näin tapahtuisi, ihmisten täytyy julkaista aiheesta sosiaalisessa mediassa ja niin edelleen”, äiti kirjoittaa Facebook-julkaisunsa yhteydessä.
Äidin julkaisussa onkin mukana linkki sivustolle, jonka kautta omaan profiilikuvaan voi lisätä kultaisen nauhan ja näin tuoda lasten syöpäsairauksia omalla toiminnallaan laajempaan tietoisuuteen. Halutessasi voit lisätä nauhan tätä kautta ja tutustua lisää Go Gold -projektiin täällä.
Lähde: Huffington Post
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Näin vähän miehet tietävät naisen anatomiasta: ”Jos naiset koskettavat kuukautisten aikana tuoreita hedelmiä tai muuta ruokaa, ruoka mätänee nopeammin, koska…”
- Tarkista, onko mies tulisesti rakastunut juuri sinuun
- Älä tee näitä 5 yleistä mokaa, joita useimmat tuoreet vaimot tekevät
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias nainen
- Näiden 5 keinon avulla saat hänet rakastumaan itseesi vielä enemmän
- 7 varmaa tapaa olla pikkujoulujen huomiota herättävin nainen
- Nämä 10 ruokaa jokaisen yli kolmekymppisen pitäisi osata kokata
- 10 neuvoa, joiden avulla seksielämäsi pysyy hyvänä, kun olet täyttänyt 40 vuotta
- 20 nerokasta tapaa saada lisää energiaa, jos olet yli 40-vuotias
- Nämä 15 asiaa kaikkien yli nelikymppisten kannattaa elämässään tehdä – ennen kuin on liian myöhäistä
- Näin vähän miehet tietävät naisen anatomiasta: ”Jos naiset koskettavat kuukautisten aikana tuoreita hedelmiä tai muuta ruokaa, ruoka mätänee nopeammin, koska…”
- Nämä 5 tekijää vaikuttavat siihen, kuinka kauan laihtuminen kestää
- Nämä 15 asiaa kaikkien yli nelikymppisten kannattaa elämässään tehdä – ennen kuin on liian myöhäistä
- 23 asiaa, jotka naisten tulisi tietää miehistä (mutta eivät tiedä)
- Oletko keski-ikäinen? Syö näitä 3 ruokaa, ja saat lisää elinvuosia
- Miehesi on kuultava sinulta joka kuukausi ainakin nämä 5 lausetta tai sanaa
- Tee nämä 7 asiaa, jos miehesi katselee muita naisia
- 20 nerokasta tapaa saada lisää energiaa, jos olet yli 40-vuotias
- Jos käytät puhelintasi näillä 8 tavalla, olet ahdistunut
- Nämä 13 asiaa tekevät sinusta viehättävämmän, vaikka heti – on tieteellisesti todistettuja