8 hyvää ja uutta syytä pitää entistä useammin lihattomia päiviä
Lihansyömisen, erityisesti punaisen ja jalostetun lihan, on jo pitkään tiedetty liittyvän lisääntyneeseen riskiin sairastua erilaisiin sairauksiin, kuten suolistosyöpään.
BMC Medicine -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa saatiin selville, että jos syö punaista lihaa vähintään kolme kertaa viikossa, on muita suurempi riski saada esimerkiksi sydänsairaus, keuhkokuume tai sairastua diabetekseen tai johonkin paksusuolen sairauteen. Siipikarjan suuren kulutuksen taas todettiin liittyvän mm. suurempaan todennäköisyyteen saada ruoansulatuskanavan refluksitauti, pohjukaissuolen tulehdus, sappirakon sairaus ja sekin myös lisää diabeteksen riskiä.
Terveys on jo hyvä syy vähentää punaisen lihan tai siipikarjalihan syömistä, mutta jos kaipaat vielä lisää syitä, tässä niitä on peräti kahdeksan kappaletta. Se, että voit pysyä lihan vähentämisen myötä terveenä, on tietysti tärkeintä, mutta että tekisit niin, niin näistä muista voi olla siihen apua.
1. Se säästää rahaa
Lihan, varsinkin laadukkaan lihan, syöminen voi tulla kalliiksi.
2. Kannustaa olemaan luovempi keittiössä
Lihalle ei välttämättä tarvitse tehdä juuri mitään muuta kuin kypsentää. Mutta kun korvaa lihan jollakin muulla, voi se vaatia enemmän luovuutta, jotta siitä saa aikaiseksi maukkaan aterian.
3. Antaa mahdollisuuden kokeilla vihanneksia, joita ei ole koskaan ennen syönyt
Kun liha ei ole pääosassa, voi tulla kokeiltua helpommin jotain uutta, joka tarkoittaa usein jotain vihannesta. Oletko vielä tehnyt koskaan ruokaa, jossa on maa-artisokkia tai parsakaalia?
4. Lapset eivät kysy hankalia kysymyksiä siitä, mitä maatilan eläimiä nyt syödään
Kun ateria ei sisällä lihaa, ei tarvitse esimerkiksi kertoa lapsille, syödäänkö nyt Pipsa Possua vai kenties Piippolan vaarin maatilalla ennen asuneita lehmiä.
5. Olo on ympäristöystävällisempi
Lihan vähentämisellä on paljon ekologisia hyötyjä, vaikka vähentäisi lihan syömistä verrattuna entiseen edes yhdellä päivällä viikossa.
6. On biologisen monimuotoisuuden tukemista
Vähempi lihansyönti voi auttaa vähentämään elinympäristön heikkenemistä ja luonnonvaraisten elinympäristöjen katoamista, kun taas orgaanisten vihannesten valitseminen antaa mahdollisuuden tukea torjunta-aineetonta viljelyä, joka puolestaan on hyväksi mehiläisille ja muille pölyttäville hyönteisille.
7.On tilaisuus tukea vihannestuottajia
Kun vähennät lihansyöntiä ja ostat enemmän vihanneksia, tuet samalla vihannestuottajia. Voit valita esimerkiksi paikallisten tuottajien vihanneksia, kun on menossa niille sopiva satokausi.
8. Kasvinsyöjäystävät arvostavat hyvää ruokaa
Kun olet jo harjoitellut jonkin aikaa kasvisruokien tekemistä, ovat tekemäsi kasvisruuat jo niin maukkaita, että kasvissyöjäystäväsi nauttivat kokkaamistasi aterioista. Saat varmasti heiltä paljon kehuja.
Lähde: Independent
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- 6 huonoa tapaa, joista kannattaa luopua viimeistään nelikymppisenä
- Heräätkö aamuisin hiukset takussa ja pörröllään? Syynä voi olla tyynyliinasi
- Aikuisena oppii, ettei kaikkeen kannata tuhlata energiaansa – nämä 10 asiaa sen todistavat
- Viini vai puoliso? Näissä 13 asiassa viini vie voiton
- Vanhemmat menevät helposti halpaan – näillä lauseilla aikuinen lapsi yrittää manipuloida
- Paksu lompakko ei tee hyvää aviomiestä tai isää – nämä 6 asiaa tekevät
- Kasvata pojastasi tunneälykäs mies – nämä 9 lausetta hänen tulisi kuulla kotona
- Eri sukupolvet säästävät rahaa ihan eri tavoin – näissä asioissa erot näkyvät
- Työpaikka ei enää tahdo kelvata ilman näitä 6 asiaa – ainakaan nykynuorisolle
- Mies, joka todella rakastaa vaimoaan, sanoo usein nämä 5 asiaa aivan ohimennen
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Mies, joka todella rakastaa vaimoaan, sanoo usein nämä 5 asiaa aivan ohimennen
- Jos viihdyt yksin etkä kaipaa turhaa jutustelua, sinulla on todennäköisesti nämä 8 piirrettä
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Korkea verenpaine? Katso, mitä kannattaa syödä ja mitä välttää
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Kaksi viattomalta kuulostavaa kysymystä voi olla parisuhteelle paljastava testi – mitä sinä vastaisit?
- Eronnut nainen tarttui terapeutin pelottavalta tuntuvaan ehdotukseen – nyt hän suosittelee samaa muillekin