Ihossa alkaa näkymään vaihdevuosien aikana, ja jo sitä ennenkin, suuria muutoksia. Jos haluat lieventää näiden muutosten esiintymistä, voit tehdä silloin monenlaisia ihoa korjaavia toimintoja.

Muutoksia ihoon tapahtuu monella eri tavalla, joista mikään ei varmasti ole mukava muutos. Get the Gloss -sivustolla kerrotaan, kuinka muutoksia ihossa voi esiintyä ainakin kuudella eri tavalla. Sen jälkeen, kun on kerrottu, että mitä nämä muutokset ovat, kerrotaan myös mitä niille voi tehdä.

Aiemmin tänä vuonna on tehty tutkimus siitä, kuinka naiset kokevat vaihdevuosien tuomat ihomuutokset. Heistä 49 prosentilla ei ollut aavistustakaan vaihdevuosien suurimmista vaikutuksista ihoon, 47 prosenttia sanoi kärsineensä kuivan ihon lisääntymisestä, 45 prosenttia huomasi juovien ja ryppyjen lisääntyneen, kun taas 27 prosenttia koki ihonsa värin samentuneen. Apua löytyy näihin kaikkiin ongelmiin, joita kannattaa käyttää hyväksi.

1. Ihon kuivuminen

Iho kuivuu helposti vaihdevuosien aikana, koska iho tuottaa silloin vähemmän luonnollisia öljyjä, jotka pitävät ihon kosteana ja ravittuna. Siihen saa apua tuotteista, joista löytyy keramideja tai hyaluronihappoa.

Keramidit auttavat ravitsemaan ja palauttamaan ihoon ns. kalvon, joka auttaa pitämään kosteuden ihon sisällä. Hyaluronihappo taas on ns. luonnollinen sieni, joka auttaa siihen, että ihoon tarttuu enemmän vettä, jota taas keramidi ei päästä karkaamaan. Nämä kaksi toimivat siten hyvin yhdessä, jotta iho ei pääse kuivumaan.

2. Kimmoisuus ja elastisuus vähenevät

Kimmoisuuden ja elastisuuden menetys ovat myös ikääntyvässä ihossa tapahtuvia muutoksia. Vaihdevuosien ensimmäisten viiden vuoden aikana menetetään 30 prosenttia kollageenista, jonka jälkeen tämä jatkuu kiihtyneellä nopeudella edeltäviin vaihdevuosiin verrattuna. Tähän auttavat retinoli, hormonikorvaushoito tai ei-hormonaaliset voiteet.

Retinoli stimuloi soluja tuottamaan enemmän kollageenia. Jos ihosi ei pidä retinolista, myös bakuchiol toimii samalla tavalla. Jos et halua käyttää hormonikorvaushoitoja, löytyy paljon toimivia ei-hormonaalisia tuotteita, kuten erilaisia rasvoja ja seerumeita, jotka saavat ihon käyttäytymään kuin siinä olisi enemmän estrogeenia, jolloin kimmoisuus ja elastisuus lisääntyvät.

3. Juonteet ja rypyt

Iho ikääntyy myös siten, että siihen ilmestyy juonteita ja ryppyjä, joka johtuu kollageenin menetyksestä. Iho menettää silloin rakenteellisen eheytensä. Mutta siihen löytyy ratkaisu, joka liittyy peptideihin. Myös hyaluronihappo auttaa, koska se silottaa juonteita.

4. Aknen tapaiset oireet

Iholla voi esiintyä vaihdevuosien aikana myös aknen tapaisia oireita. Sekin johtuu estrogeenitasojen alentumisesta, joka tapahtuu nopeammin kuin testosteronitasojen lasku. Näppyjen lisäksi se voi näkyä myös lisääntyneenä karvojenkasvuna ei toivotuissa paikoissa.

Näppyjä voi hoitaa salisyylihappoa tai bentsoyyliperoksidia sisältävillä tuotteilla.

5. Iho samentuu

Vaihdevuosien aikaan voi huomata myös sen, että iho samentuu. Se johtuu siitä, että iho kuoriutuu hitaammin kuin ennen ja sen päälle jää paljon kuollutta ihoa. Siihen auttaa tietysti ihon kuorinta. Katso kuinka aiemmassa uutisessa on kerrottu miten usein kasvojen kuorinta kannattaa tehdä.

6. Ruusufinnit

Monille naisille kehittyy vaihdevuosien aikana ruusufinni, joka johtuu hormonaalisista muutoksista. Jos ihosi muuttuu herkemmäksi, punaisemmaksi ja siihen ilmestyy pieniä hiusverisuonia sekä paukamia, voi kyse olla ruusufinnistä. Silloin on hyvä hetki mennä käymään ihotautilääkärillä, koska siihen voivat auttaa esimerkiksi reseptillä saatavat voiteet.

Lähde: Get the Gloss