5 merkkiä, jotka paljastavat, että miehesi ei ole valmis hankkimaan lasta
Haaveiletko lapsen saamisesta, ja olisit siihen jo enemmän kuin valmis?
Useimmat meistä hankkivat lapsen yhdessä kumppanin kanssa, joten tosiasia on, että kumppaninkin pitäisi olla tähän elämänmuutokseen valmis.
Jos haluat kuitenkin pystyä tunnistamaan, onko miehesi todella valmis ryhtymään isäksi, sinun kannattaa kiinnittää huomiosi eräisiin merkkeihin.
Nämä merkit kertovat, ettei miehesi ole valmis isäksi
Jos huomaat miehessäsi seuraavat asiat, hän ei ole vielä valmis isäksi.
- Työ tulee aina ensin
Miehesi haluaa keskittyä uraansa ja viettää pitkiä päiviä toimistolla.
- Poikamiehen elämäntyyli
Jos mies viettää paljon aikaa kavereiden kanssa ulkona juhlimassa, hän tuskin on vielä valmis hankkimaan lasta.
- Tulevaisuuden suunnitelmat
Jos mies haaveilee vaikkapa reppureissusta Aasiaan tai hänen suunnitelmat elävät jatkuvasti, ei mies ole vielä valmis tekemään elämässään tilaa näin suurelle muutokselle.
- Ehkäisypaniikki
Huolehditte ehkäisystä, mutta vahingon sattuessa miehesi on aivan stressaantunut, sillä vahinkoraskaus olisi hänelle kamalin asia ikinä.
- Muut lapset
Miehesi ei ole kiinnostunut viettämään aikaa ystävien tai tuttavien lasten kanssa. Jos lapsia on paikalla, hän pyrkii lähinnä pakenemaan heitä.
Lähde: Wunderweib
LUE MYÖS:
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Myöhästytkö jatkuvasti? Tausta voi juontaa juurensa lapsuuteen
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Pieni itku silloin tällöin on vain hyväksi – 8 syytä miksi
- 9 hyvin pientä tapaa, jotka tuovat mielenrauhaa ja selkeyttä hektiseenkin arkeen
- Haaveiletko vauvasta? Vastaa ensin näihin kahdeksaan kysymykseen rehellisesti
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- Huomioi nämä asiat ennen kuin päätätte lyödä hynttyyt yhteen
- 7 merkkiä, joista voit päätellä, onko läheiselläsi alkoholiongelma
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Vaivaako kuiva iho joka talvi? Ratkaisu voi löytyä ihan muualta kuin purkeista
- Jos nämä löytyvät miehen autosta, tiedät olevasi hyvän tyypin kyydissä
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- 11 asiaa, joista vain onnettomat ihmiset valittavat – onnelliset osaavat olla jopa kiitollisia
- Nämä huomaamattomat merkit paljastavat, että kumppani yrittää manipuloida sinua syyllistämällä