3 merkittävää muutosta: Näin teet kauneusrutiineistasi kestävämpiä
Ympäristöystävälliset ja kestävät päivittäiset tavat yleistyvät myös kauneuden ja kosmetiikan maailmassa.
Tehdäkseen omista rutiineista ja tavoista kestävämpiä ja ekologisempia, ei koko elämää tarvitse kääntää ylösalaisin. Pienilläkin muutoksilla voi olla paljon väliä ja tekemällä useita pieniä muutoksia, niiden vaikutus moninkertaistuu.
Koska myös kauneuden suhteen on niin monenlaisia tapoja toimia kestävämmin, voi pää mennä helposti pyörälle ja on vaikea tietää, mistä lähteä liikenteeseen. Byrdie on kysynyt neuvoja asiantuntijoilta ja listannut merkittäviä muutoksia, joilla voit tehdä kauneusrutiineistasi kestävämpiä ja ympäristöystävällisempiä, ja poimimme näistä neuvoista kolme alle.
Suosi lähellä tuotettua
Leaf Peoplen perustaja Julie Levinin mukaan yksi vaikuttavimmista muutoksista, jonka voit tehdä, on etsiä kestävämpiä, paikallisia tai lähellä tuotettuja versioita päivittäin käyttämistäsi tuotteista. Voit esimerkiksi etsiä kotimaisia kasvovoiteen, seerumin tai saippuan valmistajia ja kokeilla heidän tuotteitaan.
Käyttämällä lähellä tuotettuja tuotteita, on hiilijalanjälkesi pienempi, tuet paikallisia/kotimaisia yrittäjiä ja voit myös levittää sanaa kotimaisista toimijoista.
”Ja kun löydät yhden tuotteen, jota rakastat, löydät sen jälkeen muitakin ja ennen kuin huomaatkaan, on koko kauneusrutiinisi täynnä ihania tuotteita, jotka ovat valmistettu lähellä sinua”, Levin vinkkasi.
Huomioi pakkaukset
LOLI Beautyn johtaja ja perustaja Tina Hedgesin mukaan sillä voi olla suuri vaikutus, jos alat kiinnittää huomiota siihen, miten käyttämäsi tuotteet on pakattu. Hedges suosittelee käyttämään uudelleenkäytettäviä lasipakkauksia ja välttämään pakkauksia, jotka on tehty maissi- tai sokeripohjaisista biohajoavista materiaaleista, jotka Hedgesin mukaan maatuvat mikromuoviksi.
Jotkut valmistajat käyttävät tuotteilleen maatuvia tai kierrätettäviä pakkauksia ja joillakin ei ole pakkauksia lainkaan, kuten joillakin valmistajilla palasaippuoiden kohdalla – tutustu eri vaihtoehtoihin, kun teet kauneusostoksia seuraavan kerran. Kannattaa muistaa myös kierrätysmateriaaleista valmistetut pakkaukset sekä itsekin pyrkiä kierrättämään tuotteet parhaansa mukaan.
Unohda kertakäyttöiset tuotteet
Vaikka kertakäyttöiset vanulaput ja puhdistusliinat ovat näppärä apu, ei niitä kannata pitää päivittäisessä käytössä. Niitä voi toki yhä käyttää, mutta ne on parempi jättää esimerkiksi reissussa käytettäväksi.
Julkkisten kanssa työskentelevä meikkitaiteilija Jillian Dempsey suosittelee käyttämään kertakäyttöisten sijaan pestäviä kangasliinoja. Lisäksi on hyvä muistaa muun muassa kestovanulaput, joita myyvät niin kotimaiset merkit kuin voi tehdä itsekin. Vaikka muutos on pieni, on sillä merkitystä.
”Vähemmän roskaa ja niillä on helppo puhdistaa kasvojen kaikki kohdat puhdistustuotteiden avulla”, Dempseykin muistuttaa.
Jos ekologisuus ja kestävämpi kuluttaminen on lähellä sydäntä, saattavat kestokuukautissiteet myös kiinnostaa. Voit lukea niistä lisää aiemmin julkaistusta artikkelista täältä.
Lähde: Byrdie
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mitä lahjaksi ylioppilaalle? Nuoret listasivat toiveensa
- Suomessa nopeasti yleistyvä terveysongelma koskee yhä useampaa nuorta naista
- Yleinen virhe heikentää aurinkosuojan tehoa – ihotautilääkäri suosittelee tätä ratkaisua
- Kuoleman lähestyminen näkyy kehossa usein näin – 8 yleistä merkkiä
- 5 hyvää syytä juoda olutta tänään – tiesitkö näistä terveyshyödyistä?
- Suomalaisten suosima mauste lisää vakavien sairauksien riskiä – yhteys tuhansiin kuolemiin
- Naiset paljastivat, mikä arjessa kuormittaa eniten – listaan on helppo samaistua
- Lähestyykö kesäloma? Näillä vinkeillä vältät viime hetken lomastressin
- Miksi naiset käyvät kuumana parrakkaisiin miehiin? Tässä 11 syytä
- Harrastukset, jotka kertovat itsevarmuudesta ja intohimosta – moni pitää niitä varsin seksikkäinä
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Jos sinulla on siniset silmät, pukeudu ensisijaisesti näihin väreihin
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tutkimus paljastaa iljettävän tavan, johon sekä miehet että naiset syyllistyvät
- Outo oire jalassa voi kertoa vakavasta sairaudesta – näitä merkkejä ei pidä sivuuttaa
- 5 asiaa, joita mies tekee vain, jos on oikeasti rakastunut
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa
- Isovanhempi, näitä lauseita ei kannata sanoa lapsenlapselle edes vitsillä