Alkaa olla se aika vuodesta, kun mietitään jo uudenvuodenlupauksia.

Nyt on hyvä hetki katsella ympärille ja miettiä miten parantaa omaa elämää. Introvertille vuosi on voinut sisältää liikaa toimintaa, joka on järkyttänyt herkkää ja eristäytymisestä pitävää sielua. Silloin olisi hyvä miettiä, että miten voisi saada elämään enemmän kaipaamaansa hiljaisuutta. Siinä voisi olla apuna uudenvuodenlupaukset. Tässä alla on kolme juuri herkille introverteille sopivaa lupausta.

1. Lopettaa ekstroverttinä oleminen

Jos on yrittänyt koko vuoden sopeutua ulospäinsuuntautuneeksi luonteeksi, nyt voisi olla aika lopettaa tuollaiset hölmöydet. Sellaista ei kannata tavoitella esimerkiksi vain sen takia, että muut ympärillä olevat ovat sellaisia. Kannattaa pitää lähellä sellaiset ihmiset, joiden seurassa voi ja osaa olla introvertti.

2. Opetella sanomaan kunnolla ”EI”

Nyt kun on edessä yksi vuoden juhlista, jolloin nähdään paljon muita ihmisiä, on hyvä hetki opetella sanomaan kunnolla ”ei”. Ei ole pakko kiertää kaikkia mahdollisia juhlia eikä juhlissa ole pakko esittää sosiaalisempaa kuin onkaan.

3. Omaksua omat vahvuudet

Se, että on introvertti, ei ole mikään häpeän aihe. Kaikkien ei tarvitse kilpailla huomiosta, eikä sellainen toimisikaan, että jokainen vai toisi itseään esille.  Introverttien tiedetään olevan parempia kahdenkeskisissä keskusteluissa ja kuuntelevan enemmän kuin puhuvan. Juhlissa voi pyytää yhden ihmisen sivuun ja jutella vain hänen kanssaan.

Sinun ei tarvitse esittää jotain muuta kuin olet, vaikka olisit introvertti!

Lähde: Purewow