Vuoden 2020 parhaat elokuvat – elokuvakriitikoiden mielipiteet on koottu yhteen

Joulunaikaan moni taisi katsoa paljon jouluaiheisia elokuvia. Mutta mistä elokuvista on pidetty paljon, jos otetaan koko vuosi 2020 huomioon?
Tähän yllä olevaan kysymykseen annetaan vastaus The List -sivustolla, jossa on kerätty yhteen elokuvakriitikoiden mielipiteet. Jokaisella on tietysti oma mielipide siitä, millaiset elokuvat ovat parhaita. Toiset pitävät komedioista ja toiset esimerkiksi paljon toimintaa sisältävistä elokuvista. Siksi tässä on valittu monen eri genren parhaat leffat.
Suosituimmat draamat
Harvey Weinsteinin häirintäkohuun löyhästi liittyvä elokuva nimeltään The Assistant, on ollut tänä vuonna yksi suosituimmista draamoista. Sen on ohjannut Kitty Green ja pääosaa esittää Julia Garner. Elokuvassa on kyse vain yhdestä mielenkiintoisesta päivästä.
Toinen listojen kärjessä komeileva draamaelokuva, Never Rarely Sometimes Always, seuraa teini-ikäistä hänen pyrkiessään tekemään abortin. Elokuvan on ohjannut Eliza Hittman ja sen rooleissa nähdään mm. Sidney Flanigan ja Talia Ryder.
Suosituimmat komediat
Borat Subsequent Moviefilm on jatko-osa aiemmalle Borat -elokuvalle. Toinen osa tämän kummallisen hauskan hahmon parissa yllätti katsojat ja kriitikot ajankohtaisuudellaan. Siinä paljastui paljon asioita vuodesta 2020, vaikka itse elokuvakin kuvattiin juuri samana vuonna.
Toinen kriitikoiden kehuma vuonna 2020 julkaistu komedia, Palm Springs, on kuin uusinta elokuvasta Päiväni murmelina, mutta paremmin tähän päivään sopiva versio.
Suosituimmat toimintaleffat
Bad Boys for Life on Bad Boys -trilogian kolmas osa. Odotettavissa on paljon toimintaa ja huumoria, kun pääosassa ovat Will Smith and Martin Lawrence. Vaikka tiedossa on aiempia osia vähemmän räjähdyksiä ja toimintaa, on tämäkin silti Michael Bayn elokuva, joten toimintaleffojen ystävänä tulet pitämään tästäkin leffasta.
Toinen kriitikoiden suosittelema toimintaelokuva on Color Out of Space, jossa pääosaa esittää Nicholas Cage. Elokuva on yhdistelmä tieteiskirjallisuutta, toimintaa, kauhua ja siitä löytyy pieni ripaus myös komediaa.
Jos joululomaa on vielä jäljellä, tässä olisi hyviä leffoja katsottavaksi loppuloman ajaksi, jos näitä uusia leffoja jo jostakin löydät.
Lähde: The List
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Olet käyttänyt nukkuessasi tyynyä väärin – asiantuntija neuvoo miten tyynyä tulisi käyttää
- Tästä syystä sadesäällä väsyttää – 4 mielenkiintoista tieteellistä selitystä
- Älä laita hiuksiisi hoitoainetta, jos tilanne on tämä
- Näillä 8 tavalla voi kokea rakkauden
- 13 merkkiä siitä, että sinä olet tossun alla
- 8 tapaa saada lisää energiaa ilman kofeiinia tai sokeria
- 7 hyvää syytä, miksi kannattaa tehdä mehupaasto – Mielettömät vaikutukset kehoon ja mieleen
- Näiden 6 neuvon avulla selviydyt paniikkikohtauksesta
- 9 parasta tapaa rentoutua ja päästä stressistä eroon
- 5 tapaa pitää huolta ihmissuhteistasi, jos olet masentunut
- Tämä urheilulaji saa kasvosi vanhenemaan nopeammin – älä harrasta liikaa
- Nämä 3 nerokasta kotikonstia auttavat hampaitasi näyttämään valkoisemmilta
- Tähän aikaan sinun pitäisi horoskooppisi mukaan mennä nukkumaan
- Nämä 12 päivittäistä tapaa edesauttoivat Tina Turneria elämään kunnioitetut 83 vuotta
- Näistä horoskooppimerkeistä pidetään vähiten – katso onko omasi listalla ja miksi