Tutkimus selvitti mitkä asiat tekevät vanhemmista epäcooleja

Ollakseen niin sanotusti cool, vanhempien pitäisi tietää listojen ykköshitit ja mitä twerkkaus on.
Melkein neljä kymmenestä vanhemmasta ajattelee olevansa etäällä nuoremmasta sukupolvesta, koska eivät seuraa musiikkia ja teknologiaa. Tutkijoiden mukaan yksi neljästä jopa myönsi uskovansa, että omat lapset näkevät heidät epäcooleina.
Tutkimuksessa kävi ilmi, että kolme kymmenestä lukee julkkiksista, popmusiikista tai sosiaalisesta mediasta pysyäkseen lastensa ja lastensa kavereiden perässä. Vaatetyyli ja jopa tupakointi ovat asioita, jotka saavat vanhemmat vaikuttamaan vanhanaikaisilta.
Kahdeksan kymmenestä kuitenkin uskoo sen olevan väistämätöntä ja ajattelevat kaikkien lasten pitävän vanhempiaan epäcooleina jossain vaiheessa elämäänsä. 85 prosenttia myönsi itsekin pitäneensä omia vanhempiaan epäcooleina ollessaan nuoria.
Tutkimuksen takana ovat Moderni perhe -televisiosarjan tekijät, jotka halusivat ajoittaa tutkimuksen sarjan neljännen kauden blu-ray- ja dvd-julkaisun yhteyteen. Tutkimukseen osallistui 2 000 vanhempaa, joilla on 13-25-vuotiaita lapsia.
Alla olevassa listassa on top 10 asiaa, jotka saavat vanhemmat vaikuttamaan epäcooleilta:
1. Ei tiedä, mikä on listojen ykköshitti
2. Ei osaa käyttää iPhonea
3. Ei osaa sanoja sen hetken hittibiiseihin
4. Pukeutumistyyli
5. Käytännöllisen auton omistaminen
6. Ei ymmärrä videopelien viehätystä
7. Ei tiedä mitä twerkkaus on
8. Ei tiedä mikä Spotify on
9. Ei anna lasten olla myöhään ulkona
10. Pakottaa lapset käyttämään oikeaa kouluasua
Lähde: Telegraph
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Sinulla on 75 % suurempi riski avioeroon, jos tämä asia on elämässäsi
- Tutkimus: Vietä vain metsässä 20 minuuttia päivässä – kehossa tapahtuu tällaisia muutoksia
- Tämä on yksi tärkeimmistä vitamiineista ennen raskautta ja sen aikana
- 8 tuttua ruokaa, joita ei saa syödä raskauden aikana
- Jos käytät puhelintasi näillä 8 tavalla, olet todennäköisesti ahdistunut
- 10 paikkaa, joista flunssa todennäköisimmin tarttuu
- Kiinteistönvälittäjä kertoo: 5 asiaa saavat naapurisi vihaamaan sinua
- Tässä merkit, jotka paljastavat, että sinulla on toksinen anoppi
- Onko kotonasi rikkinäisiä kukkaruukkuja? Tämän vuoksi niitä ei saa heittää roskiin
- Monia syitä miksi sitruunat kannattaa pakastaa: Näin kehosi kiittää vuosien ajan
- Mies jätti vaimonsa 15 minuuttia naimisiinmenon jälkeen: Syytä on vaikea uskoa
- Onko kotonasi rikkinäisiä kukkaruukkuja? Tämän vuoksi niitä ei saa heittää roskiin
- Monia syitä miksi sitruunat kannattaa pakastaa: Näin kehosi kiittää vuosien ajan
- Parisuhdeasiantuntija: Tästä syystä naisella ei saisi olla paljon häntä nuorempaa miestä
- Syö tätä ruokaa joka päivä, jos haluat pysyä mahdollisimman nuorekkaan näköisenä
- Tässä merkit, jotka paljastavat, että sinulla on toksinen anoppi
- Jos käytät puhelintasi näillä 8 tavalla, olet todennäköisesti ahdistunut
- 10 paikkaa, joista flunssa todennäköisimmin tarttuu
- Tutkimus: Yksi asuste tekee jokaisesta meistä paremman näköisen – aina!
- Tämä määrä entisiä petikumppaneita on ”normaali” lukumäärä