Tästä syystä vaimon onnellisuus on tärkeämpää kuin aviomiehen
Kaikki vaimot, joudutte nyt kertomaan aviomiehillenne huonoja uutisia, koska teidän onnenne on avioliitossanne tärkeämpää kuin miestenne onni.
Tästä uutisoi Newser, jonka mukaan tästä on tehty ihan tutkimuskin. Mutta ei tämä uutinen ole miehille mikään huonokaan, koska tutkimuksen mukaan hekin ovat onnellisia, jos heidän vaimonsa ovat.
Rutgersin ja Michiganin yliopiston tutkijat ovat tämän tuloksen takana. Tuloksissa saatiin selville, että vaikka miehet eivät olisi antaneet avioliitolleen hyviä pisteitä, olivat he silti onnellisia liitossaan, jos sitä olivat myös heidän vaimonsa. Eräs mukana oleva tutkija on sitä mieltä, että kun vaimo on onnellinen, hän pyrkii tekemään paljon aviomiehensä hyväksi, joten mieskin pysyy onnellisena.
Vaimon asenne vaikuttaa suuresti, mutta tutkimuksessa havaittiin myös eräs erikoinen seikka. se liittyy sairastumiseen. Jos mies sairastuu, vaimon onnellisuus laskee, mutta jos vaimo sairastuu, ei miehen onnellisuus laske. Vaimo hoitaa sairasta miestä, mutta sairaasta vaimosta pitää huolen tytär. Tämä oli vain keskimääräinen tulos, joten eivät kaikki miehet tietysti pysy yhtä onnellisina ennen ja jälkeen vaimon sairastumisen.
Tutkimus on tehty jo joitakin vuosia sitten, mutta voisiko olla mitään syytä, miksi nämä tulokset olisivat muuttuneet?
Lähde: Newser
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tutkimus selvitti, millainen mies ja nainen muodostavat onnellisimman liiton – johtopäätös on suorastaan häiritsevä
- Tuntuuko joskus, ettei kukaan rakasta sinua? Nämä 9 merkkiä kertovat toista
- Onko seksille vaikea löytää aikaa lasten myötä? Näillä 5 keinolla sitä löytyy
- Hyvää tarkoittava teko voi heikentää lapsen itsetuntoa valitettavan paljon – älä sorru näihin
- Patjasi kerää kesällä hikeä ja likaa enemmän kuin uskot – näin puhdistat sen helposti
- Näistä asioista moni nainen toivoisi voivansa puhua avoimemmin miehelleen
- Löytyykö kotoasi rikkinäisiä kukkaruukkuja? Älä heitä niitä roskiin ennen kuin näet tämän
- Uskotko sinäkin näihin myytteihin? Lääkäri kumoaa sitkeimmät aurinkoon liittyvät uskomukset
- 10 hyvää syytä hankkia lapsia vasta vanhemmalla iällä – harva puhuu näistä ääneen
- Silmätkin voivat palaa auringossa – lääkäri kehottaa reagoimaan näihin oireisiin
- Yleinen lääke voi antaa positiivisen tuloksen huumetestissä
- Haluatko eroon jalkapohjien kovettumista? Kaada nämä vatiin ja liota 20 minuuttia
- Autismikirjon piirteet voivat näkyä jo varhain – tunnistatko nämä merkit?
- Jos ystäväsi tekee nämä 5 asiaa, hän ei ehkä ole ystävyytesi arvoinen
- Parisuhde kiittää tästä tavasta – vie vain 15 minuuttia
- Ärsyttävä tapa, joka kulkee sukupolvelta toiselle – yksi merkki kodissa paljastaa sen
- Löytyykö sinunkin laatikostasi näitä? Harva muistaa koskaan ostaneensa niitä
- Asia, jossa et onnistu huijaamaan hammaslääkäriä – “sen näkee kyllä”
- Naiset listasivat 8 asiaa, joihin toivoisivat miehen kiinnittävän enemmän huomiota seksissä