Tästä syystä puolisot alkavat näyttämään toisiltaan – tämä teoria on kammottava

Oletko huomannut, että monet kauan yhdessä pysyneet parit muistuttavat ulkonäöltään toisiaan?
Deittailuguru Nadia Bokody on paljastanut, miksi monet pitkään yhdessä olleet vaikuttavat näyttävän toisiltaan. Hänellä on siihen tieteellinen selitys, joka on oikeastaan aika kammottava.
Kun viettää paljon aikaa toisen ihmisen kanssa, ei ole yllätys, että omaksuu hänen käytöstapojaan. Samalla saattaa myös alitajuisesti inspiroitua puolisonsa pukeutumistyylistä, kiinnostuksen kohteista ja siitä millä tavalla hän ilmaisee itseään.
Tuollainen käytös liittyy empatiaan. Kun on oltu vuosia yhdessä, on välissä vahva side, jonka takia toista kohtaan tuntee suurta empatiaa. Se saattaa aiheuttaa kummallisia tekoja, kuten toisen tekojen esimerkiksi ilmeiden matkimista. Se tarkoittaa silloin myös sitä, että käytetään samoja kasvojen lihaksia.
Jos käyttää samoja kasvojen lihaksia, muuttuvatko kasvot samannäköisiksi? Kuulostaa todellakin melko kammottavalta.
Lähde: Daily Star
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Sokeri-detox: 7 vinkin avulla puhdistat kehosi sokerista
- Synnytyksen aikana voi tulla sanottua hupaisia asioita – 14 koomista letkautusta
- Näin ankarasti sinua arvostellaan jo sekunneissa, kun tapaatte ensimmäistä kertaa
- Näin saat ihosi hehkumaan – 3 lähes ilmaista niksiä
- Tämä yllättävä asia voi paljastaa, että sinulla on syöpä – ota merkki vakavasti
- Onko ihollasi tällaisia jälkiä? Olet silloin tehnyt paljon virheitä
- Laita sitruunankuoret kantapäihisi yön ajaksi: Lue millaiset vaikutukset sillä on
- Tämä on kehosi pahin bakteeripesäke – 18 kertaa enemmän pöpöjä kuin WC-istuimessa
- 15 varmaa merkkiä siitä, että tapaamasi mies viilaa sinua linssiin
- Jopa 37 % ihmisistä pitää kumppanilta tämän asian salassa
- Nainen, älä koskaan tee tätä, kun käyt pissalla – ei vain iljettävää, vaan myös riski
- Älä koskaan nappaa tätä hotellin aamiaispöydästä, jos et halua ottaa ällöttävää riskiä
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias
- 7 mokaa, jotka vanhentavat sinua ja ovat helposti vältettävissä
- Jos kävelet tällä tavalla, tuhoat samalla kehosi – vältä yleinen moka
- Laita sitruunankuoret kantapäihisi yön ajaksi: Lue millaiset vaikutukset sillä on
- Laita pala saippuaa jokaiseen huoneeseen – tämä hyöty siitä on
- Tämä on kehosi pahin bakteeripesäke – 18 kertaa enemmän pöpöjä kuin WC-istuimessa
- 15 ruokaa, joita syömällä taudit kiertävät sinut kaukaa
- Onko ihollasi tällaisia jälkiä? Olet silloin tehnyt paljon virheitä