Tämä yksi asia saa kumppanisi pettämään sinua kolme kertaa todennäköisemmin
Jos kumppanillasi on tämä piirre, on hän todennäköisempi pettäjä.
On todella iso pettymys ja pommi saada kuulla, että oma kumppani on ollut uskoton. On hyvin yleistä, että petetty kumppani alkaa analysoimaan, mikä on mennyt suhteessa vikaan, ja onko kenties itse tehnyt jotain väärin.
Vaikka toki jokainen parisuhde ja pettämistapaus on yksilöllinen, ja olosuhteet voivat vaihdella hyvinkin paljon, on tutkimuksissa selvinnyt, että eräs piirre on kaikkein yleisin syy, joka saa ihmiset pettämään, ja tämä syy saa kumppanisi pettämään sinua jopa kolme kertaa todennäköisemmin.
Tämä piirre on seuraava: jos kumppanisi on pettänyt aiemmissa suhteissaan, on hän kolme kertaa todennäköisempi pettämään myös sinua.
Vaikka haluaisitkin uskoa, että kumppanisi on muuttunut, ei asia välttämättä ole niin. Toki meidän kaikkien on mahdollista muuttua, jos todella haluamme sitä, mutta ikävä kyllä pettäminen on piirre, joka ei välttämättä poistu, vaikka suhdetta vaihtaisikin.
Tutkimuksessa saatiin selville myös eräs toinen mielenkiintoinen asia: jos entinen kumppanimme petti meitä, on kaksinkertainen todennäköisyys olemassa sille, että myös nykyinen kumppanimme pettää meitä.
Tutkimustulokset myös paljastavat, että jos meitä on petetty aiemmassa suhteessa, olemme todennäköisemmin epäluuloisia myös nykyisessä suhteessamme, vaikkei siihen olisikaan lainkaan syytä.
Jos tiedät, että kumppanisi on pettänyt aiemmissa suhteissaan, kannattaa sinun syystäkin olla varovainen!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Best Life / Kuva: Natasha Brazil, Unsplash
LUE MYÖS:
- 8 karua totuutta parisuhteista – asioita, jotka ymmärtää vasta kokemuksen kautta
- Jos isä tekee edes puolet näistä asioista, hän on todellinen helmi
- Miehen lempiseksiasento voi paljastaa, millainen hän on luonteeltaan
- Jos nämä 10 asiaa pitävät paikkansa, olet löytänyt sielunkumppanisi
- G-pisteestä puhutaan paljon, mutta moni käsitys on pielessä – näiden suhteen miehillä riittää opittavaa
- Haluatko tietää, mitä ihmiset oikeasti ajattelevat? Kiinnitä huomiota näihin 5 asiaan
- Miehen epävarmuus itseään kohtaan voi rasittaa suhdetta – näin tunnistat merkit ajoissa
- Jokainen tekee joskus näitä noloja mokia hygienian suhteen – useimmiten muut huomaavat sen ennen sinua
- Nämä 11 piirrettä löytyvät ihmisistä, jotka muistavat pienimmätkin yksityiskohdat
- Liian moni luottaa tähän pesuohjelmaan – siitä voi olla jopa enemmän haittaa kuin hyötyä
- Nämä pienet asiat paljastavat, että miehesi pitää sinua seksikkäänä – vaikkei hän ehkä sanokaan sitä ääneen
- Miksi nainen virkistyy seksin jälkeen, mutta mies nukahtaa heti?
- Naiset paljastavat, mitkä 10 asiaa miehessä ovat suorastaan vastenmielisiä
- Terapeuttien mukaan pettäjä paljastaa itsensä useammin kuin uskot – ja usein vielä täysin vahingossa
- Unohda turhat paineet, sillä miehiä ei kiinnosta nämä 7 asiaa makuuhuoneen puolella pätkääkään
- 10 asiaa, jotka voivat tappaa seksihalut tyystin – yllättävän moni ei tajua tätä
- Jos ette tee näitä asioita päivittäin, ette ehkä ole niin rakastuneita kuin luulette
- Liian moni luottaa tähän pesuohjelmaan – siitä voi olla jopa enemmän haittaa kuin hyötyä
- Miehet, näitä asioita tuskin koskaan tulette kuulemaan naisystävältänne
- G-pisteestä puhutaan paljon, mutta moni käsitys on pielessä – näiden suhteen miehillä riittää opittavaa