Tällaiset kasvot ovat miesten mieleen – tulos voi yllättää sinut
Jokainen nainen on kaunis omalla tavallaan, mutta monen miehen mielestä tietynlaiset kasvot ovat kaikista viehättävimmät.
Kukaan ei oikeasti tee mitään tällä tiedolla, että millaiset nämä miehiä eniten viehättävät kasvot ovat. Mutta sen kuuleminen on mielenkiintoista. Olisi hienoa, jos jokainen nainen olisi kaikkien miesten mielestä kaunis, mutta eihän se ole mahdollista.
Viehättävimmät kasvot yllättivät
Jokaisella on omat mieltymyksensä, mutta eräässä tutkimuksessa selvitettiin millaiset naisen kasvot miellyttävät suurinta osaa miehistä. Tulokset olivat aika yllättävät. Nämä kasvot eivät olleet sellaiset, joita on vain harvoilla naisilla. Ne olivat sellaiset, jollaiset on monilla naisilla. Miehet pitävät siitä, että naisen kasvot ovat symmetriset ja näyttävät nuorekkaalta.
Tulokselle löytyy myös tieteellinen selitys
Tutkijat osasivat selittää tämän tuloksen hyvin mielenkiintoisella tavalla. Miehet eivät pitäneet viehättävinä kasvoja, jollaisilla pärjää esimerkiksi kauneuskilpailuissa, koska tässä oli kyse samalla myös lisääntymisestä. Keskiverto naiset viehättävät eniten, koska he näyttävät hedelmällisiltä ja terveiltä. Miesten alitajunta valitsi tuollaiset kasvot viehättävimmiksi.
Huolimatta siitä, mitä yhteiskunta kertoo meille kauneudesta ja houkuttelevista ominaisuuksista, tässä asiassa biologia vei voiton.
Lähde: Yourtango
LUE MYÖS:
- Vatsarasvasta tehtiin ikävä havainto – naisilla tulokset olivat erityisen huolestuttavia
- Tämä lause kuulostaa pahalta, mutta voi olla parasta, mitä parisuhteellesi tapahtuu
- Tarkkaile näitä 9 merkkiä koirassasi syksyllä – pimeys voi vaikuttaa myös lemmikkiisi
- Jos deitti sanoo näin jo ensimmäisellä tapaamisella, miettisin toisia treffejä kahdesti
- Muistisairaus voi näkyä silmissä jo ennen muistioireita – tuore tutkimus paljasti yllättävän yhteyden
- Luulitko lihoneesi kesällä? Tarkista tämä ennen kuin uskot niin
- Tiedät onnistuneesi kasvatuksessa, jos aikuinen lapsesi toimii näin
- Katso, minkä ikäinen olet käsilaukkusi perusteella – hihnan pituus kertoo sen
- Matkustajat tietämättömiä tärkeästä käytännöstä – voi vaikeuttaa matkalaukun saamista takaisin
- Ovatko naiset sittenkään tunteellisempia kuin miehet? Tutkimus antaa tähän vastauksen
- Vuokralla asuvan kannattaa olla nyt hereillä – laki muuttaa monta tuttua käytäntöä
- Mistä tunnistaa aidosti hyvän miehen? Tässä 11 kohdan tarkistuslista
- Jos miehen suusta lipsahtavat nämä sanat, tiedät hänen olevan rakastumassa sinuun
- Mieti kahdesti, ennen kuin kosket näihin hotellihuoneessa – 7 yllättävän likaista paikkaa
- Sanat, jotka jokainen parisuhteessa oleva mies haluaisi kuulla – mutta ei yksinkertaisesti kehtaa pyytää
- Paksusuolisyöpä voi oireilla yllättävän arkisesti – moni erehtyy pitämään näitä merkkejä vatsavaivoina
- 14 vanhaa nimeä, joihin nykyvanhemmat ovat ihastuneet – osa oli pitkään todellisia harvinaisuuksia
- Suosittuja lääkkeitä käyttävän kannattaa tarkkailla vointiaan – Euroopan lääkevirasto varoittaa vakavasta riskistä
- Miehesi tuskin sanoo tätä ääneen, mutta nämä 10 asiaa voivat viedä häneltä halut sängyssä
- Jos et halua näyttää ikäistäsi vanhemmalta, pyri eroon näistä tavoista