Tällä kolmen sanan lauseella voit lopettaa lähes minkä tahansa riidan alkuunsa parisuhteessasi
Nämä kolme sanaa voivat riittää rauhoittamaan kiukkuisen kumppanin hetkessä.
Usein riidan aihe saattaa syntyä hyvin nopeasti ja hyvin pienestäkin asiasta. Riita saattaa leimahtaa arkisesta tilanteesta, jossa toinen suhteen osapuoli ärsyyntyy ja kiukku on kasvamassa valtaviin mittoihin.
Riita ei välttämättä ole edes sellainen, joka pitäisi käydä, jotta ilma puhdistuisi, vaan riita saattaa johtua pelkästä väsymyksestä, stressistä tai nälkäkiukusta, ja oma turhautuminen on helppo purkaa toiseen.
Toki riidan aihe saattaa olla vakavakin, ja aihe olisi hyvä käsitellä, mutta olisi toki hyvä, että aiheesta voisi puhua rauhallisesti, ilman kurkku suorana huutamista.
Onkin olemassa eräs helppo ja yksinkertainen tapa saada toinen osapuoli rauhoittumaan jo ennen kuin varsinainen riita syntyy.
Kyseessä on seuraava kolmesta sanasta muodostuva lause: ”Kuulen mitä sanot.”
Sanomalla tämän lauseen saat toisen osapuolen rauhoittumaan, sillä ilmaisella, että kuuntelet häntä, saat hänet tuntemaan olonsa validoiduksi.
Tämä lause kannattaakin ottaa osaksi parisuhteenne riitelyä ja erimielisyyksiä, sillä jo tieto siitä, että toinen kuuntelee, saattaa rauhoittaa stressaavan tilanteen, jolloin vältytte turhalta huutamiselta ja ikävien asioiden sanomiselta.
Jaa artikkeli myös ystävillesi, jotka ovat parisuhteessa!
Lähde: Pure Wow
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Taitavaa valehtelijaa voi olla vaikea saada kiinni – näistä merkeistä hän voi paljastua
- Tätä moni työnhakija ei ehkä mieti tarpeeksi – kokeessa se ratkaisi CV:n ulkoasua enemmän
- 5 asiaa, jotka yhdistävät pareja, jotka pysyvät yhdessä vaikeinakin aikoina
- Tutkimus paljastaa, millainen lapsi on todennäköisimmin vanhempiensa suosikki
- Löytyvätkö nämä 14 ihmistä lähipiiristäsi? Olet onnekas, jos vastaus on kyllä
- Terapeutit varoittavat 8 lauseesta, jotka myrkyttävät suhdetta huomaamatta
- Haluatko tuntea itsesi ikäistäsi nuoremmaksi? Unohda tämä vanha ”sääntö”
- Sanotko lapselle yhtä mutta teet toista? Opetat hänelle tahtomattasi nämä 11 asiaa
- Pahennat vain koirasi eroahdistusta tekemällä näin
- Miksi aikuinen lapsi katkaisee välit vanhempiinsa? Taustalla toistuvat nämä 11 asiaa
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- Lempivärisi paljastaa, millainen olet parisuhteessa – katso, osuuko kuvaus sinuun
- Yli 60-vuotiaiden parisuhteissa yleistyy ratkaisu, joka lisää onnellisuutta
- Miksi aikuinen lapsi katkaisee välit vanhempiinsa? Taustalla toistuvat nämä 11 asiaa
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Eronneet kertoivat mitään kaunistelematta, miksi heidän avioliittonsa päättyi
- Jos tässä kohtaa vatsaa tuntuu kipua, voi olla tosi kyseessä
- Jos mies ei halua seksiä, moni ajattelee heti pahinta – tässä todennäköisimmät syyt