Osallistu Kinkkutemppu-kampanjaan – kierrätä joulun paistinrasvat polttoaineeksi
Joulun monista herkuista kertyy rasvaa sekä vyötärölle että haaskuuseen. Jälkimmäisen voit laittaa heti kiertoon hyvällä tavalla.
Tämä on jo viides joulu peräkkäin, kun Kinkkutemppu-kampanja järjestetään. Tänä vuonna 2020 on tarkoitus ylittää viime vuoden 197 000 kotitalouden osallistujamäärä. Tavoitteena olisi saada mukaan peräti 250 000 kotitaloutta. Jo viime vuonna kerätyistä paistorasvoista tehdyllä dieselillä olisi voinut kiertää maapallon ympäri 19 kertaa.
Kyseessä ei ole vain kinkun paistinrasva, koska Neste valmistaa uusiutuvaa dieseliä oikeastaan lähes mistä tahansa jäterasvasta sekä kasviöljystä. Siksi kinkunrasvan lisäksi keräykseen voi palauttaa esimerkiksi kalkkunan tai lohen paistinrasvat.
Rasvat voi palauttaa kartonkisissa astioissa, kuten vaikka maitotölkeissä. Lasiset, muoviset tai metalliset astiat eivät käy. Löydät keräyspisteitä ympäri Suomen. Niitä löytyy 352 kappaletta, jotka sijaitsevat:
- valituilla Neste- ja Neste K-asemilla
- kaikkien K-Citymarketien yhteydessä
- lukuisissa K-ruokakaupoissa
- joidenkin kuntien jätelaitosten kierrätyspisteissä
Keräys on jo aloitettu 18. joulukuuta 2020 ja viimeinen palautuspäivä on 8. tammikuuta 2021
Lisätietoja Kinkkutemppu-kampanjasta löydät täältä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lentokentällä tehty harmittomalta tuntuva virhe voi johtaa ikävään ja kalliiseen yllätykseen
- Ärsyttävä tapa, joka kulkee sukupolvelta toiselle – yksi merkki kodissa paljastaa sen
- Tällaiset oireet helteellä ovat vakava hälytysmerkki – soita heti hätänumeroon
- Nämä mokat voivat pilata koko festariviikonlopun – kokenut kävijä osaa varautua
- Tienaatko enemmän vai vähemmän kuin keskivertosuomalainen? Katso vertailu
- Lääkäri varoittaa: tämä virhe voi pahentaa hyttysenpiston kutinaa
- Kuinka paljon liikuntaa tarvitaan? Tuore tutkimus antaa lohdullisen vastauksen
- Omat juomat festareille? Suomalaiset kertovat luovimmat virityksensä
- Milloin punkin puremasta pitää huolestua? Tarkista nämä merkit
- Miksi jäätelö aiheuttaa joskus päänsärkyä? Selitys on yllättävän yksinkertainen
- Outo oire silmissä voi kertoa aivoinfarktista – lääkäriin pitää hakeutua heti
- Yleinen lääke voi antaa positiivisen tuloksen huumetestissä
- Haluatko eroon jalkapohjien kovettumista? Kaada nämä vatiin ja liota 20 minuuttia
- Naiset luulevat miesten pitävän näitä asioita seksikkäinä – todellisuus on toinen
- Jos vastaat näihin 6 kysymykseen kyllä, olet löytänyt sielunkumppanisi
- Löytyykö sinunkin laatikostasi näitä? Harva muistaa koskaan ostaneensa niitä
- Asia, jossa et onnistu huijaamaan hammaslääkäriä – “sen näkee kyllä”
- Naiset listasivat 8 asiaa, joihin toivoisivat miehen kiinnittävän enemmän huomiota seksissä