Onko meikkipussissasi bakteeripesäke? Näin puhdistat meikkisutisi oikein.
Meikkisutien puhdistaminen on helppo siirtää hamaan tulevaisuuteen. Säännöllisesti puhdistetut työvälineet ovat meikkirutiinin perusasioita, siksi kannattaa opetella oikea tekniikka niiden hoitamiseen.
Puhdas meikkisuti on ulkonäkökysymys, sillä meikki levittyy paremmin puhtaalla sudilla. Lika, öljy ja harjaksiin kerääntyvä meikki painaa sutia ja voi tehdä kasvoista lopulta läikikkäät ja juovaiset. Likaiset, pesemättömät meikkisudit ovat haitallisia ihollesi, ja aiheuttaa epäpuhtauksia ja muita iho-ongelmia.
Luultavasti et pese meikkisutejasi riittävän usein. Alan ammattilaisten mukaan harjat, sienet ja meikin levitykseen käytettävät työvälineet pitäisi nimittäin pestä nestemäisellä puhdistusaineella joka käyttökerran jälkeen! Realistisesti useimmilla meistä ei tähän riitä aika tai kärsivällisyys. Siksi suositellaan meikkisutien syväpuhdistusta kerran viikossa, vähintään kerran kahdessa viikossa. Jos harjoissa on näkyvää likaa, niitä on syytä pestä useammin. Meikkisienet ovat erityisen herkkiä bakteereille, joten niiden kanssa on oltava erityisen huolellinen.
Millä harjat tulisi puhdistaa? Tätä varten voit ostaa erityistä puhdistusainetta, mutta myös suihkukaapista löytyvä shampoo tepsii mainiosti – kunhan se on sulfaatitonta. Jotkut ammattilaiset käyttävät jopa tavallista astianpesuainetta. Pinttyneen meikin puhdistukseen voit kokeilla spriitä, jolla saa meikkisudeista pois myös vedenkestävän meikin jämät.
Puhdistuspäivänä laita kuppiin tilkka lämmintä vettä shampoon tai tiskiaineen kanssa ja pyörittele harjaa kupissa. Ole hellävarainen, etteivät harjakset menetä muotoaan. Huuhtele suti juoksevan veden alla ja aseta kuivumaan harjakset alas osoittaen, ettei vesi valu kahvan sisään.
Oikealla hoidolla harjat pysyvät hygieenisinä ja kestävät käytössä pitkään!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Glamour
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tutkimus selvitti, millainen mies ja nainen muodostavat onnellisimman liiton – johtopäätös on suorastaan häiritsevä
- Tuntuuko joskus, ettei kukaan rakasta sinua? Nämä 9 merkkiä kertovat toista
- Onko seksille vaikea löytää aikaa lasten myötä? Näillä 5 keinolla sitä löytyy
- Hyvää tarkoittava teko voi heikentää lapsen itsetuntoa valitettavan paljon – älä sorru näihin
- Patjasi kerää kesällä hikeä ja likaa enemmän kuin uskot – näin puhdistat sen helposti
- Näistä asioista moni nainen toivoisi voivansa puhua avoimemmin miehelleen
- Löytyykö kotoasi rikkinäisiä kukkaruukkuja? Älä heitä niitä roskiin ennen kuin näet tämän
- Uskotko sinäkin näihin myytteihin? Lääkäri kumoaa sitkeimmät aurinkoon liittyvät uskomukset
- 10 hyvää syytä hankkia lapsia vasta vanhemmalla iällä – harva puhuu näistä ääneen
- Silmätkin voivat palaa auringossa – lääkäri kehottaa reagoimaan näihin oireisiin
- Yleinen lääke voi antaa positiivisen tuloksen huumetestissä
- Haluatko eroon jalkapohjien kovettumista? Kaada nämä vatiin ja liota 20 minuuttia
- Autismikirjon piirteet voivat näkyä jo varhain – tunnistatko nämä merkit?
- Jos ystäväsi tekee nämä 5 asiaa, hän ei ehkä ole ystävyytesi arvoinen
- Parisuhde kiittää tästä tavasta – vie vain 15 minuuttia
- Ärsyttävä tapa, joka kulkee sukupolvelta toiselle – yksi merkki kodissa paljastaa sen
- Löytyykö sinunkin laatikostasi näitä? Harva muistaa koskaan ostaneensa niitä
- Asia, jossa et onnistu huijaamaan hammaslääkäriä – “sen näkee kyllä”
- Naiset listasivat 8 asiaa, joihin toivoisivat miehen kiinnittävän enemmän huomiota seksissä