Nämä ovat 6 yleisintä mokaa, joita naiset tekevät deittaillessa – ja joihin suhde lopahtaa

Jos nainen tekee nämä virheet tapaillessaan miestä, saattaa se olla syy siihen, ettei suhde etene pidemmälle.
Kaikilla meistä on omanlaisensa painolastit kannettavanamme, kun tutustumme uuteen ihmiseen. Jos meitä on esimerkiksi petetty aiemmassa suhteessa, saatamme olla uuden deittailun alkaessa takertuvia ja mustasukkaisia.
Jos taas meillä itsetunto-ongelmia, emme kenties osaa olla niin seksikkään itsevarmoja, kuin haluaisimme olla. Epävarmuutemme saattaa myös ajaa meidän siihen, että yritämme tehdä hänet mustasukkaiseksi flirttailemalla muille.
Voimme siis tehdä tapaillessamme kaikenlaisia virheitä, joita emme välttämättä itse edes tunnista tekevämme. Jotkin virheet voivat olla harmittomia, mutta osa saattaa vaikuttaa jopa niin haitallisesti, että suhde ei etene sen pidemmälle.
Seuraavat mokat ovat yleisimpiä naisten tekemiä virheitä deittailun aikana, ja näihin kannattaisi jokaisen naisen kiinnittää huomiota.
- Tekstailu
Tekstailet aivan liian usein ja aivan liian pitkiä viestejä. Odota välillä, että mies laittaa ensimmäisen viestin, ja vastaa useammin lyhyellä viestillä, joka on hauska ja seksikäs. Älä siis kirjoita esseen pituisia viestejä puolen tunnin välein. - Takertuvuus
Näytä miehelle, että vaikka oletkin hänestä kiinnostunut, sinulla on myös oma mielenkiintoinen elämäsi, ja muitakin tärkeitä ihmisiä elämässäsi. Jos asetat miehen ykköseksi kaikessa ja odotat häneltä heti samaa, saa se alkavan suhteenne todennäköisesti lopahtamaan heti alkuunsa. - Liikaa infoa
Ole avoin, mutta älä silti jaa heti kättelyssä kaikkea mahdollista henkilökohtaista ja arkaa informaatiota itsestäsi miehelle. Kerro asioista pikkuhiljaa ja sitä mukaa kun tutustutte. Jos kerrot kaikki synkimmät salaisuutesi ja noloimmat mokasi heti ensimmäisillä treffeillä, toisia tuskin tulee. - Epävarmuuksien esiintuominen
Vaikka olisitkin itsestäsi epävarma, älä mainosta sitä miehelle! Jos olet sitä mieltä, että reitesi ovat liian paksut, älä missään nimessä ala valittaa asiasta miehelle siinä toivossa, että hän kehuisi sinua! Ole itsevarma, tai esitä ainakin olevasi sitä! Kun tutustutte paremmin, voit toki tuoda myös epävarmuuksiasi esiin, mutta älä tee sitä heti kättelyssä. - Flirttailu muiden kanssa
Suurin osa meistä harrastaa välillä kevyttä flirttiä, ja se on täysin luonnollista. Jos kuitenkin flirttailevat todella näkyvästi muiden kanssa ja vielä miehen läsnä ollessa, tuskin saavutat sillä mitään positiivista, pikemminkin päinvastoin. Hän tuskin ajattelee, että olenpa mustasukkainen tuosta upeasta naisesta, vaan pikemminkin, että nainen vaikuttaa epäluotettavalta. - Tyhmän esittäminen
Mies voi kyllä haluta sänkyyn bimbon kanssa, mutta hän ei halua deittailla sellaista. Näytä siis, kuinka fiksu ja älykäs olet, ja näytä miehelle, kuinka hyviä keskusteluja teillä voi olla. Älä siis missään nimessä ikinä esitä tyhmempää kuin olet!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: All Women’s Talk
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?